Päivän vanhempi

Suunnittelin kirjoittavani elämäni ihastuksista ja rakkauksista. Hetken kuluttua lista alkoi näyttää aika nololta, joten jätin koko asian sikseen.

Sen sijaan ajattelin kirjoittaa tästä päivästä. Siitä kuinka pilvet matavat eteenpäin ja keltaiset koivunlatvat taipuvat tuulessa. Tai siitä kuinka ruoan päälle nauttimani kahvi oli tänään erityisen pehmeää ja kermaista.
***
En muista syöneeni aamupalaa. Vaeltelin kotona ja järjestelin olohuoneen, makuuhuoneen ja keittiön. Kuuntelin uutiset, ja hätäännyin hieman tajutessani syyspäiväntasauksen olleen pari päivää sitten. Kuulin siitä eilen, mutta koska piuhat ovat joskus pitkät, ymmärrys aiheutti paniikinomaisen tunteen vasta aamulla.

Kävin verotoimistossa. Siellä sain palvelua naiselta, jonka suupielet olivat vuosien kuluessa valuneet alaspäin. Hän ei hymyillyt kertaakaan, kysyi tasapaksulla äänellä vuoden tulojani. Hämmästeli niiden vähyyttä, mutta ei kysynyt lisäkysymyksiä. Minua hivenen nolotti, ei tulojeni vähyys vaan se, että halusin nauraa noille alasvaluneille suupielille. Samassa tunsin myös hieman sääliä kaikkia verovirkailijoita kohtaan. Toivotin iloisesti (ja täydestä sydämestäni!) hänelle oikein hyvää työpäivän jatkoa. Ehkä seuraava asiakas sai hymynkareen osakseen.
***
Lopuksi.
Olen vanhentunut viime viikkojen aikana.

Lapsena tulee kasvupyrähdyksiä (muistan elävästi vieläkin ne nilkka- ja polvikivut), vanhemmiten tulee vanhenemispyrähdyksiä. Maku muuttuu, tai jää muuttumatta. Tietyt ajatukset jotka aikaisemmin olivat taka-alalla, nousevat esiin. Tätä on vaikea kuvata, mutta kyse on pienistä muutoksista, joista muodostuu kokonaisuus nimeltä vanheneminen.

(Tähän loppuun olisin vielä voinut kirjoittaa jonkin kivan loppulauseen, mutta en keksinyt enää mitään. Vanhukselle tuli väsy. )