Blondeilla ei ole aina hauskempaa

Yltiöpäistä sosiaalisuutta. Päivätolkulla. Eilen aamulla herätessäni ajattelin ensimmäiseksi, että onneksi pääsen pian kotiin ja omaan rauhaan. Ystävien seura saattaa olla rankkaa. Henkisesti. Koskaan emme ole riidelleet siitä, että yhteiselo vuorokaudet läpeensä käy kaikkien hermoille. Emme koskaan. Tällä kertaa tunteenpurkaukset verhoiltiin siihen, kuka Egyptin faaraoista rakennutti mitäkin ja mihin heidät itsensä sitten lopulta on haudattu. Asiaan ei tullut lopullista selvyyttä, mutta yhdessä silti kohtasimme juhannusaaton ja baarin kohtalaisen agressiiviset ihmisolennot. Blondeja oli riesaksi asti ja jokaisella heistä tuntui olevan jotain sanomista. Olkoonkin, että seurassani ollut ystäväni on blondi. Siinäpä ihmettelimme - minä oluttuopposen kylvettämänä, vaatteet märkinä - että joillekin vain näyttää käyvän luonnolle, jos toisilla on hauskaa. Tappelua etsiviä miehiä tuntui olevan myös paikalla. Säälittäviä. Aamusella vielä sohin neulan, pinsettien ja desinfiointiaineen kanssa lasinsirua jalkapohjastani ja mietin, että eipä olisi minusta enää vuorokausia kestävään juhannusjuhlintaan, kun muutama tunti baarissakin ottaa näin koville. Tai sitten maailman on vain muuttunut. Minä en. En tietenkään.