11.6.05

Kesätuumailu

Ostin tänään parvekkeelle kukkia. Kyllä nyt on nättiä ja ihanaa. Sitä kestää hetken, koska asuntomme homeremontti alkaa keskiviikkona. Muutamme kodistamme evakkoon kahdeksi viikoksi, ja joudun ottamaan kukat mukaan majapaikkaamme.

Elämäni ensimmäinen oikea kesäloma alkaa heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Olen ollut kesäisin töissä siitä lähtien kun täytin neljätoista vuotta. Ensimmäisenä kesätyökesänä istutin puita. Sen jälkeen olen ollut mm. leirintäalueella, ravintolassa, kahvilassa, tutkimusassistenttina ja museoamanuenssina. Kesät ovat usein menneet ohi lähes huomaamatta. Siksi kai elän aina ikään kuin toinen puoli talvitunnelmissa.

Tänä kesänä on toisin. Yritän päästä sisälle tähän kesään.

ps. Pitänen taukoa tuubasta. Palaan asiaan jahka sitä tulee.