Mangatyttö matkalla, nääs

Terveisiä Tampereelta. Vietin siellä raskaan viikonlopun ystävieni kanssa. Menomatkalla vähän ennen Parkanoa näin junan ikkunasta kauriita pellolla. Niitä täytyi ihmetellä, koska täällä näkee vain hirviä tai poroja. Tampereella oli jo melkein kesä. Mutta siitä huolimatta olin kaikkeen niin väsynyt. Olin jo perjantaina aivan riekaleina ja itku ei ollut kaukana. Olisin itkenyt, jos olisin voinut. Se olisi onnistunut vain toisella silmällä.Vasen silmäni oli nimittäin täynnä lääketöhnää. Perjantai aamuna jostain kumman syystä kokeilin, miltä konetiskiaine tuntuu silmässä. Polttaa ja kirveleehän se! Tietysti. Lääkärireissu siitä tuli, mutta selvisin lopulta vain säikähdyksellä. Niin, ja sillä lääketöhnällä.

Lauantaina yritin reipastua ja osittain kai onnistuin siinä. Aamulla keitin ison kattilan kaurapuuroa ja olin kaikille mukava. Päivällä kiersin muutaman kaupan ja istuin kahvilla. Tampere on kiva kaupunki. Niin kului päivä ja tuli ilta. Minulla pinna kiristyi. Olin jo yhden viinilasillisen jälkeen valmis kertomaan muutamia totuuksia yhdelle ystävistäni. Sosiaalinen kontrolli ja mukavuudenhalu kuitenkin esti minua. Niin kuin se estää minua olemasta suurimman osan ajasta ilman vaatteita. Ahdistavaa tunnelmaani lievitti paikalle saapunut ystäväni aviomies. Hän on usein hauskempaa seuraa kuin vaimonsa ja sanoo minua kampausteni vuoksi mangatytöksi. Olen tuntenut hänet jo melkein kymmenen vuotta ja joskus ihmetellyt, että miten tuollainen musiikillisen perheen vesa on jäänyt noin heitteille musiikkiharrastusten suhteen. Nyt hän sen paljasti. Lapsena hänelle ei löytynyt tarpeeksi pientä viulua ja mikään muu soitin ei olisi kelvannut. Niinpä pienen viuluviikarin haaveet laimenivat murrosiän satunnaiseksi kitaranrämpyttelyksi. Eniten häntä tuntui harmittavan se, että nyt hän voisi olla maailman kuuluisin kyykkyviulisti, joka soittaisi heviä. Esiintymisasuna olisi kuulema mielettömän iso, mustasta nahasta valmistettu ja niittikoristein koristeltu kalukukkaro. Luonnollisesti hänen jalo olutmahansa röllöttäisi siinä päällä. Metallica ja kumppanit pyytäisivät päästä hänen lämppärikseen.

Minua vietiin vielä lauantaiyönä baariin, vaikka olisin ollut valmis nukkumaan seuraavaan päivään siihen asti, että saisin taas nousta junaan. Jonotimme johonkin ihmeelliseen paikkaan, johon julkkikset yrittivät päästä sisään pelkästään olemalla julkkiksia. Muuan julkkispari tunki ohitseni ja koska en ollut tuntevinani heitä, niin topakasti kehotin pysyttelemään jonossa. Portsari tuntui olevan kanssani samaa mieltä. Baarin sisällä ihmettelin itseäni, että annoin taas tämän tapahtua. Houkutella itseni tällaiseen helvetinkoloon. Eikä houkuttimena edes ollut mitään, ei edes bändiä. Lähdin jo reilun tunnin oleskelun jälkeen pois. Musiikkikin oli mielettömän huonoa. Olen nirso.

Tiedän, että olin välillä huonoa seuraa. Mutta he ovat siihen kai jo tottuneet.