5.4.05

Makujen ihmeellinen maailma

Huomasin juuri, että kermalikööri ei sovi ruokajuomaksi sipulivoileivän kanssa. Meni kuvaannollisesti kieli solmuun, enkä tiedä mitä makuja suussani tällä hetkellä on. Yritän korjata tilannetta rommilla.

Sää on yhtä sekaisin kuin maut suussani. Päivällä oli ensin harmaata, sitten killutti hetken aurinko, nyt satoi taivaan täydeltä märkää lunta. Tyttärelläni on huomenna yhdeksän kilometrin hiihtoretki, joten toivon oikeasti hyvää säätä huomispäiväksi. Oikeastaan en ymmärrä mikä ihmeen idea on lähteä neljäsluokkalaisten kanssa noin pitkälle hiihtoretkelle. Olen hieman huolissani, sillä tyttäremme hiihtää oikeasti hitaammin kuin kävelee; parin viikon takaisella seitsemän kilometrin hiihtoretkellä kului neljä tuntia. Toivottavasti kansankynttilä tietää mitä tekee.

Mutta mauista piti kirjoittamani. Tutustuin viikonloppuna pinjansiemeniin, tarkemmin sanoen menetin makuhermoni niille täysin. Alati halajaa mieleni ja kieleni noita pieniä maukkaita jyväsiä. Seuraava projekti elämässäni on etsiä niitä kaupasta ja keksiä niistä jotain hyvää ruokaa. Olisikohan kovin outoa syödä niitä paljaalleen? Tuntisi siinä kai kohta itsensä jonkin sortin jyrsijäksi.
***
Rommi oli hyvää, lämmitti rännän jälkeen.

1 Comments:

Blogger LL said...

Keväthän suorastaan taikoo ihmisistä entistä parempia kirjoittajia. Oli jälleen viihdyttävää luettavaa. Jyrsijä.. -

Sinä valmistauduit "Makujen ihmeelliseen maailmaan", mutta Alkossa vain pyysivät näyttämään ajokortin.

1:27 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home