2.4.05

Muistiinpanoja

Kerroin eräälle ihmiselle muutamasta unestani ja sain niille hurjia tulkintoja. Aluksi säikähdin, koska pidin uniani melko harmittomina, enkä uskonut, että kukaan voisi päätellä sellaisesta sekasotkusta yhtään mitään. Kerroin ne vain siksi, että pyydettiin. Pitää vielä miettiä. Niitä unia. Viime yönä en uneksinut mistään.

***
Eilen vierailtuani taas verotoimistossa, ajattelin sen kitinän päätteeksi käydä vaatekaupassa. Tuntui, että voisin ostaa keväisen paidan itselleni. Valitsin turkoosin. Hykertelin mielessäni, ”Hohoo, minäpä ostan kerrankin turkoosin paidan”, mutta samassa huomasin kysyväni myyjältä onko samaa paitaa myös mustana. Eipä ollut ja ostin siis turkoosin. Se on lyhythihainen eikä sitä voi vielä käyttää.

***
Tulee vieraita. Pitää leipoa. En tosin tiedä mitä. Lehmä on poikinut ja pakastimessa on muutama litra ternimaitoa. Voisin tehdä uunijuustoa. Mutta se, että minä pidän siitä, ei tarkoita, että myös vieraat pitäisivät. Ainahan voi yrittää.

***
Ompelukoneesta katkesi neula.