Untako?

Viime yönä näin unta, joka ei liene kovin kaukana päivätodellisuudesta.

Menimme anoppini kanssa yhdessä joogaan. Hän itki koko ajan vuolaasti, venyen samanaikaisesti uskomattomiin suorituksiin. Appiukko tuli saliin ja alkoi seistä päällään. Kehui juoneensa olutta. Miehenikin saapui paikalle ikkunan kautta viitta hulmuten tiukkaan valkoiseen miekkailuasuun pukeutuneena. Tyttäreni tanssi taustalla show-tyyliin silinterihattua heilutellen. Kaksi ystäväämme makasivat salin nurkassa lattialla punaisiin verkka-asuihin pukeutuneena ja pärisyttivät suutaan leikkiessään pikkuautoilla.

Istuin hiljaa paikoillani rauhallisesti hengittäen ja tunsin suurta helpotusta asioiden todellisen tolan paljastuttua. Olin nimittäin yhtäkkiä varma siitä, että kaikki lähipiirini ihmiset ovat menettäneet järkensä. Minä en ollut koskaan ollutkaan hullu.