Paluu salille - ihmisen heikkous paljastuu

Pidin parin viikon tauon kuntosalielämästä. Maanantain paluu salin tunkkaiseen sisäilmaan oli mukava. Uusi treenipaita ja uutta musiikkia ladattuna muistikortille. Muutamat nimettömiksi jääneet kanssatreenaajat tervehtivät ja ihmettelivät, missä olin ollut viime aikoina. Tuli hetkellisesti tärkeä olo, vaikka tuskin kukaan oikeasti oli kiinnostunut parin menneen viikon tekemisistäni. Miksi olisi, kun en minäkään varsinaisesti kihissyt uteliaisuudesta heidän elämänsä suhteen.

Kiva treenata. Joo, mutta yhtäkkiä luulin elämäni noloimman tilanteen koittaneen. Peilin edessä pystypunnerruksia tehdessä, tajusin, kuinka huono valinta tämä uusi hihaton treenipaita olikaan. Kainaloistani erottui juuri ja juuri orastava karvansänki. Näin huoleton en muista olleeni sitten aikoihin, ikinä. Tunsin, kuinka häpeänpuna levisi kasvoille ja toivoin muiden luulevan sen olevan painojen heiluttelun ansiota. Vieressäni treenaava nainen arvatenkin huomasi, mistä oli kyse ja katsoi minuun osaaottavasti. Hän jatkoi reippaana omaa pystypunnerrustaan ja kuinka ollakaan, sänkisin kainaloin. Tervetuloa DDR:ään. Otan tästä silti opikseni...