Rakas päiväkirja
Heräsin tänään jälleen hieman kankeana. En tiedä johtuiko se robottiunista vai siitä, että heräilin yöllä kännykän akun loppumisesta ilmoittavaan piip-ääneen säännöllisin väliajoin. Robotti-minäni pelkäsi akkunsa loppuvan; pelkäsi kuolemaa. Vasta aamuyöllä ymmärrys-siruni paikansi äänen oikeaan esineeseen. Silloin olikin jo aika herätä. Keskelle pimeyttä.
En tiedä kuinka, rakas nettipäiväkirjani, voi olla mahdollista, että kirjoitan edelleen ihmisten ilmoille tästä typerryttävän tylsästä ja merkityksettömästä elämästäni. Vain harvoin linkitän mitään, vaikka sitä pitäisi kai tehdä enemmän. Minulle internet on yksinkertaisesti liian pelottava paikka. Eihän sinne uskalla sukeltaa. Eksyisin kuitenkin, kuten eksyn tässä ihmisten ja heidän polkujensa reaalimaailmassakin.
En ole ollut avoin sinulle, päiväkirjani. En kirjoita sivuillesi synkimpiä salaisuuksiani. En vuodata tekstiä analysoimatta tarkkaan kirjoituksiani kirjoitusprosessin aikana, tai sen jälkeen. Toisinaan häpeän tekstiäni, poistan sen muistuttamasta tästä kaikesta typeryydestä. Pelkään poistavani tämänkin tekstin.
Kiinnitän mieltäni sanoin ja kielen avulla tähän maailmaan. Sanoiko joku joskus kirjoitan, siis olen. Jos näin on, niin viisaastipa teki. Niin moni sanoiksi ja lauseiksi muotoilematon asia tai ajatus on kovin hämärä ja epämääräinen.
Kirjain kirjaimelta sidon itseni tähän hetkeen.
Tähän kaa(m)okseen.
En tiedä kuinka, rakas nettipäiväkirjani, voi olla mahdollista, että kirjoitan edelleen ihmisten ilmoille tästä typerryttävän tylsästä ja merkityksettömästä elämästäni. Vain harvoin linkitän mitään, vaikka sitä pitäisi kai tehdä enemmän. Minulle internet on yksinkertaisesti liian pelottava paikka. Eihän sinne uskalla sukeltaa. Eksyisin kuitenkin, kuten eksyn tässä ihmisten ja heidän polkujensa reaalimaailmassakin.
En ole ollut avoin sinulle, päiväkirjani. En kirjoita sivuillesi synkimpiä salaisuuksiani. En vuodata tekstiä analysoimatta tarkkaan kirjoituksiani kirjoitusprosessin aikana, tai sen jälkeen. Toisinaan häpeän tekstiäni, poistan sen muistuttamasta tästä kaikesta typeryydestä. Pelkään poistavani tämänkin tekstin.
Kiinnitän mieltäni sanoin ja kielen avulla tähän maailmaan. Sanoiko joku joskus kirjoitan, siis olen. Jos näin on, niin viisaastipa teki. Niin moni sanoiksi ja lauseiksi muotoilematon asia tai ajatus on kovin hämärä ja epämääräinen.
Kirjain kirjaimelta sidon itseni tähän hetkeen.
Tähän kaa(m)okseen.
2 Comments:
Hah, tässähän ollaan samoilla linjoilla (viittaan tänäiseen kirjoitukseni), eli nukkuva ei syntiä tee ja "on nukkua hyvä", kuten eräskin runoileva kuvanveistäjä käännöksenä asian ilmaisi.
Ainakin väite elämäsi merkityksettömyydestä on epätosi. Sen voit varmistaa kaikilta tutuiltasi.
Erityisesti ihastuttaa tuo "eipä siinä mitään, värikkäiden unien jälkeen herääminen tuntuu vähän samalta kuin menisi nukkumaan hauskan ja hyvinkäytetyn päivän jälkeen."
Olen ollut puolinukuksissa koko päivän, koska (tai vaikka) oikeasti heräsin jo 06.30. En ole oikein varma, olenko kirjoittanut esseetä tänään hereillä ollessani vai nukkuessani. Puolitilassa joka tapauksessa.
Koska sanainen häpeäarkkuni on auki jälleen, voinen käräyttää itseni taas nauramisesta; aamuinen Conanin vieraana ollut Dave Chappelle oli hupaisa. Hehe.
Lähetä kommentti
<< Home