Pintaa ja siirappia
Seuraava kirjoitus sisältää ajatuksellista poukkoilua, tunteilua ja porvarillista hapatusta. Tuhlaat vain arvokasta elämänaikaasi lukemalla tätä, joten suosittelen klikkausta taaksepäin. Nyt.
***
Katselin eilen elokuvan nimeltä Cold Mountain. Kaunis oli kuvaus, ja etenkin miespääosan esittäjä Jude Law. Elokuva vilisi kauttaaltaan nimekkäitä näyttelijöitä, ja olipa mukaan eksynyt myös Jack White. Toinen suosikki-Jackini ei jostain syystä ollut mukana. En nukahtanut kertaakaan, mikä on tässä mainittava, sillä nukahdan lähes aina oli elokuva mikä tahansa.
Tirautin pari kyyneltä elokuvaa katsoessani. Elokuvan rakkaustarina oli harmittavan vaisu, mutta olipahan vain olo, jota kyynel tai pari toisinaan helpottaa. No, helpotti. Elokuvan klisheinen idea kotiinpaluusta, joka ei ole sittenkään paluuta tiettyyn paikkaan vaan nimenomaan tietyn ihmisen luo, oli kaikessa banaaliudessaan ihan kiva. Missäs muualla sitä ihminen on kotonaan kuin rakkaidensa parissa?
Tänään on ollut oikein tasainen lauantaipäivä. Aurinko paistaa, maa on kuurassa. Värjäsin hiukseni ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Tilasin olohuoneeseen verhot, joissa ei ole luumua tai kultaa. Sen sijaan siinä on vaalealla pohjalla tasaisesti palloja; punaisia, oransseja, ruskeita ja beigejä. Oikein retrot ja skandinaavisen porvarillishenkiset. Kangas oli melko paksua, mutta koska kudonta on harvahkoa, pääsee valo kuultamaan hieman läpi. Olen erittäin tyytyväinen valinnasta; verhot muistuttavat jostain menneestä 1970-luvun tunnelmasta, turvallisuudesta, ajankuvaan liittyvästä ahdistuneisuudesta ja tupakanhajuisesta tunkkaisuudesta. Miehenikin tykästyi välittömästi. Kerron asiaa näin hartaasti, koska meillä ei ole oikeasti ollut koskaan kunnollisia olohuoneen verhoja, yksinkertaisesti siitä syystä ettemme ole päässeet yksimielisyyteen kankaasta.
Ostin eilen kasvomaalia tämäniltaisia Halloween-kutsuja varten. Ennen kuin alan valmistaa maskia, menen keittämään riisiä ja valmistamaan jotain kastiketta liharetaleista (inhoan niitä, muu perhe tykkää). Porkkanaraastettakin on.
***
Katselin eilen elokuvan nimeltä Cold Mountain. Kaunis oli kuvaus, ja etenkin miespääosan esittäjä Jude Law. Elokuva vilisi kauttaaltaan nimekkäitä näyttelijöitä, ja olipa mukaan eksynyt myös Jack White. Toinen suosikki-Jackini ei jostain syystä ollut mukana. En nukahtanut kertaakaan, mikä on tässä mainittava, sillä nukahdan lähes aina oli elokuva mikä tahansa.
Tirautin pari kyyneltä elokuvaa katsoessani. Elokuvan rakkaustarina oli harmittavan vaisu, mutta olipahan vain olo, jota kyynel tai pari toisinaan helpottaa. No, helpotti. Elokuvan klisheinen idea kotiinpaluusta, joka ei ole sittenkään paluuta tiettyyn paikkaan vaan nimenomaan tietyn ihmisen luo, oli kaikessa banaaliudessaan ihan kiva. Missäs muualla sitä ihminen on kotonaan kuin rakkaidensa parissa?
Tänään on ollut oikein tasainen lauantaipäivä. Aurinko paistaa, maa on kuurassa. Värjäsin hiukseni ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Tilasin olohuoneeseen verhot, joissa ei ole luumua tai kultaa. Sen sijaan siinä on vaalealla pohjalla tasaisesti palloja; punaisia, oransseja, ruskeita ja beigejä. Oikein retrot ja skandinaavisen porvarillishenkiset. Kangas oli melko paksua, mutta koska kudonta on harvahkoa, pääsee valo kuultamaan hieman läpi. Olen erittäin tyytyväinen valinnasta; verhot muistuttavat jostain menneestä 1970-luvun tunnelmasta, turvallisuudesta, ajankuvaan liittyvästä ahdistuneisuudesta ja tupakanhajuisesta tunkkaisuudesta. Miehenikin tykästyi välittömästi. Kerron asiaa näin hartaasti, koska meillä ei ole oikeasti ollut koskaan kunnollisia olohuoneen verhoja, yksinkertaisesti siitä syystä ettemme ole päässeet yksimielisyyteen kankaasta.
Ostin eilen kasvomaalia tämäniltaisia Halloween-kutsuja varten. Ennen kuin alan valmistaa maskia, menen keittämään riisiä ja valmistamaan jotain kastiketta liharetaleista (inhoan niitä, muu perhe tykkää). Porkkanaraastettakin on.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home