Otsalamppu

Näin veljelläni otsalampun. Veljenpoika näytti käyttävän sitä iltasadun aikaan.

Otsalamppu olisi oikeasti suunnattoman kätevä vehje. Kirkasotsaisena voisi tehdä kaikenlaista kätevää, johon ei muuten olisi rahkeita. Kuten voisin kävellä aivan pilkkopimeässä kädet selän takana. Tai sähkökatkoksen aikaan voisin lukea kirjaa muina miehinä. Bussissa ja yöjunassa otsalamppu olisi aivan vallaton.

Viime viikolla paikallisessa marketissa sähkökatkos yllätti asiakkaat. Sillä hetkellä kun sähköt kaikkosivat, kuului kaikkialta yhtäaikainen "ooh!" huudahdus. Sellainen ääni olisi mahtava saada taltioitua; yhtäaikaisuus, moniäänisyys, laaja-alaisuus ja säikähdys kaikki yhdessä äänessä. Vaikutuin. Siinä tilanteessa otsalamppu olisi ollut paikallaan. Naps vaan ja kierrosta jatkamaan. Nyt täytyi jäädä paikoilleen siksi kunnes valot palasivat. Melko pian palasivatkin, mikä oli toisaalta harmi.

Vuosia sitten jäin pienemmässä kaupassa sähkökatkoksen saartamaksi. Asuin tuolloin kesää Espoossa. Kauppareissullani oli mukana viisi lasta, kaksi 3-vuotiasta, muut vähän vanhempia. Kärry oli täynnä ruokaa, molemmissa jaloissa roikkui lapsi, lopuista kolmesta kaksi oli lähtenyt jo tutkailemaan herkkuhyllyä. Yksi haki maitoa. Pimeyden keskellä etsimme toisemme, lohdutin pienimpiä ja odottelimme sähköjen palaamista. En voinut lähteä pois, koska tarvitsimme sen ruoan sieltä kärrystä. Lapsilla alkoi olla nälkä, minulla paniikki.

Ystävällinen myyjä tuli auttamaan meitä ostoksinemme kohti kassaa. Kassa ei tietystikään toiminut, mutta selitin tarvitsevani ruokaa näille lapsille, joten kassa lupasi laskea ostokset yhteen käsin. Näin kävi, maksoin rahalla ja säikähtäneet tenavat saivat ruokaa.

Koskaan ei voi tietää milloin ihminen tarvitsee otsalamppua. Varautukaatten.