Raakoja kohtauksia elämästä

Eilinen päivä opetti taas uusia asioita elämästä. Tähän asti olen pitänyt mallin toimenkuvaa jokseenkin yksinkertaisena hommana, mutta oikeasti se on kovaa työtä. Varsinkin, jos sitä joutuisi tekemään päivittäin. Enimmäkseen se on odottelua ja väsymistä, mutta myös monimutkaisten eleiden ja askelkuvioiden muistamista. Niin, ja myös hymyilemistä. Tuohon kaikkeen käytin 11 tuntia, vaikka minun olisi pitänyt lukea tenttiin. Syyllisyys kalvaa. Olen ajatellut asian kuitenkin niin, että tentti on vasta ensi viikolla ja kaiken vaivan päätteeksi sain uuden superhienon tummanpunaisen tukan.

Silti. Tenttikirjoihin pitäisi tarttua. Päästä westernin syvimpään olemukseen. Analysoida, miksi Clint Eastwood ratsastaa mustalla hevosella tai miksi meksikolainen nainen pukeutuu avokaulaiseen paitaan. Westernit ovat tylsiä elokuvia. Katson niitä ainoastaan siksi, että ne ovat niin omituisella tavalla kiehtovia. Noudattavat tiettyä kaavaa. Intiaanit ja meksikolaiset kuolevat, valkoinen mies juo voitonmaljan ja pyyhkäisee sänkipartaisen leukansa likaiseen paidanhihaan. Viime aikoina tv:stä nähdyt Sergio Leonet ovat olleet välttämätöntä katsottavaa. Aina. Katsoin niitä ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä. En ymmärtänyt niistä mitään. Paitsi, että hevosella pääsee lujaa. Vanhemmatkaan eivät vastustaneet elokuvien katseluani, koska ennen vanhaan lehden ohjelmatiedot eivät varoittaneet, että elokuva sisältää raakoja kohtauksia. Eipä silloin tarvittu muutenkaan ulkopuolista kontrollia tv:n katseluun. Ohjelmaa tuli vain kahdelta kanavalta. Jos ulkona oli pakkasta tai lumipyry, niin näkyi vain yksi kanava ja sekin huonosti. Lähetykset olivat ohi viimeistään klo 22 aikaan.