Ikuisesti nuori

Äidilläni oli eilen syntymäpäivä. Hän on 48-vuotias ja väittää olevansa vanha. Hävettää, että muistin merkkipäivän vasta illalla. En lähettänyt korttia, en mitään muuta kuin persoonattoman tekstiviestin. Hätäpäissäni, kun en muuta enää ehtinyt.

Ikä on kovin suhteellista, vaikka itsekin ajattelin lopettaa vuosien laskemisen 35:een. En tosin tiedä, mikä maaginen luku se on. Luultavasti 36 olisi yhtä hyvä. Toinen isoäideistäni on 94-vuotias eikä sano ajattelevansa koko ikäasiaa, ”ei enää tässä iässä”. Jos elän yhtä kauan kuin hän, toivoisin saavani paljon niitä hyviä ominaisuuksia, joita hänellä on. Osaisin ajatella asioita oikeassa suhteessa. Kaikesta ei tarvitse kehittää ongelmaa ja henkilökohtaista kriisiä. Ei enää siinä iässä. 94-vuotiaana nauraisin kaikille vanhuudesta kitiseville alle viisikymppisille.