25.9.04

Kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin

Eilinen ja aamuöinen tanssi ovat jumittaneet niskani. Enpä olisi uskonut, että vielä joskus rokkaan Tehosekoittimen tahtiin. Vuosia sitten, kun Tehis oli uransa alkuvaiheessa, matkustin näiden sankareiden kanssa samalla junalla, samassa vaunussa, vierekkäin. Jostain syystä tavallinen keskustelu muuttui kinasteluksi ja päätin, että pojat ovat idiootteja. Olen kuitenkin hiljalleen luopunut siitä periaatteesta ja olipa eilinen dj piilottanut bändin tuotannon sopivasti Liekin ja Absoluuttisen Nollapisteen väliin. Niin, että pakkohan se on tanssia, kun soitetaan.
***
Täytyy verrytellä niska ja kolottavat raajat, että voin vielä tänään ratsastaa. Ratsastaa ja sen jälkeen tehdä henkisen itseruoskinnan, kuten viime torstaina. Perusasioiden äärelle palaaminen on tuskallista.