Ilkeileviä äitejä

Tasan viikko sitten ystäväni sai toisen lapsen. Tytön. Oli kuulema niin helppo homma, että kannattaisi kokeilla. Itse kuitenkin korostaisin edellisen lauseen kahta sanaa, ”toisen lapsen”. Ja jos yhtään oikein muistan, niin ensimmäisen lapsen kohdalla hänen tilanne ei suinkaan ollut helppo. Eikä vähiten siksi, että hän oli silloin 16-vuotias. Mutta, mutta. Nyt kaikki tuntuu olevan toisin. Onnea heille.

Minulla on taas edessä kiperä tilanne, kun kutsu käy varpajaisjuhlaan. Minulla ei ole mitään sanottavaa vauvalle. Myönnän tuntevani oloni typeräksi, koska en osaa lässyttää lapsille mitään. Se vain tuntuu luonnottomalta.

Tiedän jo etukäteen, että äidit kokoontuvat tiiviiksi ryhmäksi keskustelemaan vauva-asioita ja minä istun miesväen kanssa olohuoneessa. Niin se aina menee. Olen joskus yrittänyt mennä naisten joukkoon, osallistua keskusteluun ja olla aidosti kiinnostunut heidän asioistaan. Yleensä käy kuitenkin niin, että naiset hiljenevät ja katsovat minua kuin typerystä. Hetken aikaa he tuijottavat minua ”Mitä sinä mistään tiedät” –ilmeillään ja jatkavat keskusteluaan välittämättä olenko paikalla vai en. Hyvä on, mutta muistelkoon he sitten tätä, kun tulevat minulle rääkkymään, kuinka vaippajutut kyllästyttävät. Ymmärrän, että samanlaisten kokemusten jakaminen on tärkeää, mutta ei tarvitsisi olla ilkeä muille.

Ehkä minä olen saanut kohdalleni vain ne ikävät kokemukset äideistä ja varpajaisjuhlista.