Tyhjänpäiväinen murhemieli ja ruusuinen elämä

Outo näky oli tänään ulkona. Puut viheriöivät, aurinko paistoi -ja taivaan täydeltä satoi räntää. Mielialallani ja säällä oli outo yhteys.

***

Voi äitienpäivää. Pitkään olen tuntenut itseni turhaksi, huonoksi ja kelvottomaksi ihmiseksi. Sitten tulee tyttäreltä maailman ihanin, rakkaudella väsätty kaunein äitienpäiväkortti pusun ja halauksen kera. Ei siinä voi muuta kuin kyyneleen vieräyttää.

Ja eikös pian mieheni tule luokseni ruusun kera. Voi ihanuutta! Sain oikean kukan, elämää pursuavan ja tuoksuvan. Nuuh.. Olen kai viimeksi saanut ruusuja kai ylioppilaaksi kirjoittaessani yli kymmenen vuotta sitten.

***

On ihanaa murehtia tyhjänpäiväisiä, kuten työasioita, ajankäyttöä tai tulevia vaateostoksia, ja rahan riittävyyttä niihin. Itse asiassa noiden ns. pintatason asioiden pohtiminen ja pyörittely tuntuu varsin rentouttavalta tällä hetkellä. Ostaisinko punaisen vai vihreän puseron? ja Mitähän hyvää söisin tänään? -kysymykset eivät vaadi paljon, ainakin jos vertaa asioihin kuten "minättömyys", "epäonnistuneisuus ihmisenä", "syyllisyys", "kärsimys" ja "miksi?", jotka päässä pyöriessäni muodostavat pyörteen omaisen kuilun ilman vastauksia.

Sepä siitä. Nyt köpöttelen ulos nauttimaan virkistävästä tuulesta.