Tietokonelääkärissä
Humanisti seikkailee jälleen oikeiden ihmisten maailmassa. Edelliset osat käsittelivät remontointia ja automaailmaa, nyt on vuorossa tietokoneiden ei-niin-ihmeellinen maailma.
Edellisessä postauksessa kerroin käyttäneeni huomattavan monta tuntia koneen kanssa räveltämiseen. No, eihän se ottanut toimiakseen, joten tänään varasin ajan konelääkärille. Ystävällinen setä lupasi katsoa konetta, tai lähinnä sen softapuolta.
Kiikutin koneen hoitoon, vastailin parhaani mukaan omituisiin kysymyksiin ohjelmista, korteista ja palikoista. Ja sitten alkoi hoitokuuri. Lääkärisetä pyysi istumaan ja odottamaan, sillä toimituksessa ei pitäisi mennä kuin puoli tuntia. Meni tunti, toinenkin. Kolmannen tunnin ja kaikkien hätäapukeinojen jälkeen sovimme, että menen hakemaan koneen maanantaina. Siis siinä tapauksessa jos se toimii. En uskalla ajatella vielä vaihtoehtoa etteikö se toimisi, koska silloin pitäisi miettiä suunnitelma B.
Konelääkärin vastaanottohuoneessa ei ollut vanhoja naistenlehtiä. Sen sijaan oli mainoksia, esitteitä ja tarjouslehdyköitä vimpuloista. Kyllä on ihmisen elämä kyllästetty muovilla ja elektronisilla palikoilla. Yhtäkkiä vastaanotolla istuessa tulikin hirveä mieliteko lähteä ostamaan kukkia, tai ainakin päästä pois kaikkien mykkien ja kulmikkaiden atk-laitteiden keskeltä. Sitten jälleen Järki sanoi, että odota nyt ainakin vielä kuukausi. Halla saattaa tulla vielä kesäkuussakin. Niinpä pyysin tarjouksen parista koneesta, niin tavallisesta kuin kannettavasta. Ihan vain ajankuluksi.
Koneen poissaolo tuo tullessaan jotenkin käsipuolisen olon. Ikään kuin ei voisi tehdä mitään muuta. Täytyykin kaivaa aivoista luova puoli, aktivoida se ja keksiä koneetonta tekemistä. (Järki:Mutta lähes kaikki työsi ja niiden tekeminen ovat melko lailla riippuvaisia siitä!) Eipä tuo mitään (sivuutan järjen huomaamatta), sillä huomenaamulla aktivoin itsestäni sosiaalisuuspuolen päälle, sillä tiedossa on ihmistäyteinen päivä. Asiakaspalvelu on varsin mukavaa, jos sitä tarvitsee tehdä vain silloin tällöin. Hähää, aika kiva. Eikä siinä tarvitse edes konetta. Vielä.
Edellisessä postauksessa kerroin käyttäneeni huomattavan monta tuntia koneen kanssa räveltämiseen. No, eihän se ottanut toimiakseen, joten tänään varasin ajan konelääkärille. Ystävällinen setä lupasi katsoa konetta, tai lähinnä sen softapuolta.
Kiikutin koneen hoitoon, vastailin parhaani mukaan omituisiin kysymyksiin ohjelmista, korteista ja palikoista. Ja sitten alkoi hoitokuuri. Lääkärisetä pyysi istumaan ja odottamaan, sillä toimituksessa ei pitäisi mennä kuin puoli tuntia. Meni tunti, toinenkin. Kolmannen tunnin ja kaikkien hätäapukeinojen jälkeen sovimme, että menen hakemaan koneen maanantaina. Siis siinä tapauksessa jos se toimii. En uskalla ajatella vielä vaihtoehtoa etteikö se toimisi, koska silloin pitäisi miettiä suunnitelma B.
Konelääkärin vastaanottohuoneessa ei ollut vanhoja naistenlehtiä. Sen sijaan oli mainoksia, esitteitä ja tarjouslehdyköitä vimpuloista. Kyllä on ihmisen elämä kyllästetty muovilla ja elektronisilla palikoilla. Yhtäkkiä vastaanotolla istuessa tulikin hirveä mieliteko lähteä ostamaan kukkia, tai ainakin päästä pois kaikkien mykkien ja kulmikkaiden atk-laitteiden keskeltä. Sitten jälleen Järki sanoi, että odota nyt ainakin vielä kuukausi. Halla saattaa tulla vielä kesäkuussakin. Niinpä pyysin tarjouksen parista koneesta, niin tavallisesta kuin kannettavasta. Ihan vain ajankuluksi.
Koneen poissaolo tuo tullessaan jotenkin käsipuolisen olon. Ikään kuin ei voisi tehdä mitään muuta. Täytyykin kaivaa aivoista luova puoli, aktivoida se ja keksiä koneetonta tekemistä. (Järki:Mutta lähes kaikki työsi ja niiden tekeminen ovat melko lailla riippuvaisia siitä!) Eipä tuo mitään (sivuutan järjen huomaamatta), sillä huomenaamulla aktivoin itsestäni sosiaalisuuspuolen päälle, sillä tiedossa on ihmistäyteinen päivä. Asiakaspalvelu on varsin mukavaa, jos sitä tarvitsee tehdä vain silloin tällöin. Hähää, aika kiva. Eikä siinä tarvitse edes konetta. Vielä.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home