Korvista pursuaa tietotekniikkaa

Jaahas, kommentit ovat taas häipyneet. En edes yritä liikuttaa jäljellä olevia aivosolujani asian selvittämiseksi. Syynä on totaalinen kyllästyminen tietoteknillisiin vempuloihin, jotka eivät koskaan toimi kuten pitäisi.

Neljä tuntia asensin verkkokorttia, ajureita, asetuksia ja ties mitä. Puolisentoista tuntia istuin tukihenkilön kanssa puhelimessa. Ainoa konkreettinen lopputulos oli vikailmoituksen jättö... jonnekin. Toivottavasti edes se menee perille. Ja tätä jotkut kutsuvat työksi?

Sain puhelinsoiton. Henkilö vuosien takaa haluaa lukea graduni, jota oli kuullut Helsingin kulttuurintutkimuksen laitoksen käytävillä kehuttavan. Huimaus ja vatsan kouraisu. Sitä kai todellakin sitten joku lukeekin. Uskomatonta. Eilen nimittäin pystyin ensimmäisen kerran ottamaan työni käteeni ja vilkaisemaan sisällysluetteloa ilman oksennusrefleksiä. Jotenkin oudosti häpeän ja salaisesti vihaan koko työtä. Tunteistani riippumatta tämän viikon perjantaina tulee arvostelu julki. Turha sitä on jännittää koska ei sille enää mitään voi.

Järki tuon hapatuksen uskoo, minä en.