Hyvin rullaa

Tänään oli merkittävä ilta, sillä rullaluistelin ensimmäistä kertaa elämässäni. Aika useinhan sitä tulee elämän aikana tehtyä asioita ensimmäistä kertaa, mutta tätä nimenomaista harrastetta olin suunnitellut jo poikkeuksellisen pitkään, kehitellyt mielessäni sekä kauhuskenaarioita että unelmoinut vauhdikkaasta ja urheilullisesta, uudesta minästä.

Olihan se välillä aika räveltämistä. Yritin viestittää vastaantulijoille ilmeilylläni jotain sellaista kuin "olen ensimmäistä kertaa rullilla, ei minusta kannata välittää, mutta voisitko silti pysytellä varmuuden vuoksi kolmen metrin päässä, ja pidä se koira visusti kiinni lyhyessä narussa, sillä en ole vieläkään oikein varma kuinka näillä oikein jarrutetaan." Tämä kaikki muutamassa sekunnissa ja vain pelkällä ilmeellä.

En kaatunut kertaakaan, se tässä mainittakoon. Koko touhu olikin paljon helpompaa kuin olin etukäteen pelännyt, eikä läheskään niin mukavaa. Olihan se ihan mukavaa, mutta ei niin. Ehkä tuohonkin lajiin täytyy ensin tottua ja opetella ennen kuin se alkaa tuntua omalta.

Sitä paitsi vaikka haluaisin nyt aivan hullun lailla sijoittaa uusiin luistimiin, olisi se erittäin epäreilua muita perheenjäseniä kohtaan, sillä minullahan on ainoana perheessä toimiva pyörä. Ja lisäksi lupasin ostaa rullaluistimet tyttärelleni jo vuosi sitten.

Ehkä sitten mummona. Rollaattorissakin on kyllä pyörät.