Hiussalonki

Nyt näyttää olevan hiusmuodissa in, että otsahiukset nostetaan pinneillä päälaelle kiinni ja muut hiukset laitetaan ponnarille taakse. Malli näkyy sopivan useimmille ihmisille ja se näyttää olevan oikein käytännöllinen ja näppärä. Sitä piti siis kokeilla! Mutta ei minulle. Minun pääni muoto ja kasvonpiirteet ovat niin oudot, että on turha yrittää mitään tyylikästä pinniponnari -yhdistelmää. Sama juttu oli silloin, kun reilut kymmenen vuotta sitten hiukset olisi pitänyt laittaa otsalta ”heittikselle”. Not for me. Onneksi olin jo siinä vaiheessa olevinani niin vaihtoehtoihminen, että halusin erottua joukosta. Niinpä minun ei tarvinnut kokea häpeää ”heittiksen” puutteesta tai siitä, että se ei todellakaan olisi sopinut minulle.

Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista pahan tukan –päivää. Ehkä se on näitä lettipäiden etuoikeuksia. Hiuksia ei tarvitse liiemmin laittaa ja ne asettuvat pienellä ohjauksella aina kohtuullisesti. Pientä hammastenkiristelyä aiheuttaa ainoastaan juhlakampauksen teko. Hiukset vastustavat nutturaa juuri sillä hetkellä, kun olisi jo kiire. Edellisen päivän testinuttura toki valmistui kädenkäänteessä ja sen vuoksi varsinaiseen h-hetken nutturaan varattu aika jää aina liian lyhyeksi.

Jos pahan tukan –päivä yllättää, niin vain pieninä häivähdyksinä. Yleensä se johtuu siitä, että hiuksisto masentuu kuivassa huoneilmassa tai kyllästyy jatkuvalla lähdevedellä lutraamiseen ja painuu kasaan pitkin kalloa. Siitä tulikin mieleeni, että Euroopan eteläosien ihmisten muhkeat hiukset eivät ole vain geenien ansiota. Sikäläisellä vedellä pestynä on minunkin hiuksistoni kasvanut joka kerta puolella! Vaikutus ei valitettavasti kanna kotiin asti.
***
Miksi vaalea tukka pitää värjätä kirkuvan punaiseksi, kun se näyttää jo kuukauden päästä lannistuneelta pohjavärin kuultaessa läpi?