Musiikkia sielulle

Me tuubalaiset olemme viettäneet musiikkipitoisen torstain. Minä kävin nautiskelemassa Oulun kaupungin orkesterin ja Pohjan Sotilassoittokunnan järjestyksessään ensimmäisen yhteiskonsertin. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olin vain kuuntelemassa musisointia. Istua vain ja keskittyä kuuntelemaan...

Kun päästää musiikin sisälleen, niin sitä tunnetta ei voita mikään. Tämä on tosi, eikä vain kliseistä höpinää. Jopa itse melodia tai hienot soolot jäävät lapsipuolen asemaan, kun tärkein kokemus on se, miltä tuntuu. Toki täsmällinen ja taidolla tulkittu musiikki on aina kaunista, mutta minulle on tärkeämpää, että tunnen jotakin. Että pääsisin lähemmäksi niitä ajatuksia, joita soittajalla on. En viitsi kuunnella teknisesti näppäriä suorituksia. Muutama väärä ääni ei haittaa, jos tulkinta on kohdallaan. Ihan oikeasti. Illan solisti ei luultavasti ollut ajatellut tätä. Hän soitti Gottliebin teeman ja variaation trumpetille hyvin varautuneesti. Koko ajan odotin, että hän päästäisi itsensä valloilleen, mutta sitä ei tapahtunut. Ei saisi vertailla, mutta olen kuullut tästä kauniista teoksesta paljon ärhäkämmän tulkinnan.

Yleisön joukossa oli mukavaa. Hiljainen hämärä laskeutui ja saatoin vajota pumpuliin. Joka kerta saan kiksit käyrätorven ja bassoklarientin kauniista äänistä.