Luomisen tuskaa

Kirjoittaminen ei ole ottanut onnistuakseen. Erinäiset tahot ovat vaatimassa omaansa, mutta mistä annan. Ei irtoa niin ei irtoa. Tällä hetkellä ei lohduta edes ajatus siitä, että minä osaan kirjoittaa. Se ei auta minua yhtään. Ketään ei kiinnosta osasinko kirjoittaa viime viikolla tai osaanko ensi viikolla, minun on osattava nyt. Kirjoitustaidon huumassa tehdyt työsuunnitelmat ovat käyneet yllättäen liian ahtaiksi. En ole jättänyt niihin särkymävaraa. Kukapa sitä nyt itsetunnon huipulla miettii huonoja hetkiä. Sellaisella hetkellä pessimismi on myrkkyä.

Jossain elämäni vaiheessa, mitä luultavammin taidekoulussa, luomisen tuska oli jotenkin olennaista. Ilman tuskaa ei tullut aitoa tulosta. Onhan selvää, että helposti syntyvä taide on liian yksinkertaista ja sisällötöntä. Sisältöä sai sillä, että yökaudet sydänverellään pusersi mitä ihmeelisimpiä visioita. Toisaalta, kyllä tämä työskentelytapa toimi. Erään viikonlopun tein reliefiä rautalangasta ja punaisesta silkkinauhasta. En kerro siitä enempää, mutta seuraavana maanantaina muutamien opettajien tulkinnat siitä osuivat niin kohdalleen, että olin purskahtaa itkuun.
***
Jos saatte käsiinne Pedro Almòdovarin Matadorin vuodelta 1985, katsokaa ihmeessä.