12.3.04

Iso G

Kasan Jussilla on tavoitteena saada looraansa sata kommenttia. Tämänhetkisten kommenttien joukossa Samuli toteaa:

"Gradukin taitaisi olla sellaiset 100 - 200 opintoviikkoa, vähän tutkinnonsuorittajasta riippuen."

Mitenhän todellisuuden laita minun kohdallani oikein on? Aloin hahmotella graduani vuonna 2000, jolloin pääsin mukaan erääseen perinteenkeruuprojektiin. Projektin aikana sain kerättyä graduuni tarvittavat haastattelut, jotka yleensä kulttuuriantropologian opinnäytetöissä ovat koko tutkielman perusta. Gradussani on aineistona 28 haastattelua, kukin pituudeltaan tunnista kolmeen tuntiin (nauhoitusta). Litteroituja sivuja yhtä haastattelua kohden vähintään kaksikymmentä, enimmillään viitisenkymmentä (ykkösriviväli, kapeat marginaalit). Tunnin nauhoituksen litterointiin menee keskimäärin kuusi tuntia aktiivista työaikaa. Onneksi sain silloisesta työstäni palkkaa. Nyt humanisti yrittää sitten laskea:

28 haastattelua x 1,5 h = 42,75 h (arvio hieman alakanttiin, veikkaisin)
42,75 h x 6 h = 256,5 tuntia litterointiin (tuo kuusi tuntia on siis optimaali, joka ei välttämättä toteudu huonompilaatuisten nauhoituksien kohdalla), eli lähes 11 (10,7) kokonaista vuorokautta. Koska en tehnyt töitä 24 h päivässä, vaan n. kuuden tunnin päiviä, käytin yksinomaan aineistoni litterointiin 42,75 päivää, eli karkeasti ottaen noin yhdeksän viikkoa.

Yhden opintoviikon pitäisi vastata käsittääkseni yhden viikon opiskelua, eli noin 36 tuntia viikossa. Gradunteosta opinto-oppaan mukaan saa 20 ov, josta käytin yksinomaan haastatteluaineiston kasaamiseen laskujeni mukaan hieman yli 7 ov (36 h : 5 d= 7,2 h / päivä, 256,5 : 7,2 = n. 7 d ). Aineiston läpikäymiseen, järjestelyyn ja jonkinsortin analysointiin käytin laskujeni mukaan vähintään kolme viikkoa, 3 ov. Tässä ollaan jo 10 ov:ssä menossa, eikä vielä pahemmin ahdista.

Sekä pääaineeni että sivuaineeni proseminaarityöt liittyivät tavalla tai toisella graduuni. Molemmista tuli yhteensä 8 ov, mutta sovinnaisuuden vuoksi sanottakoon, että käytin niistä hyväkseni vain puolet, eli 4 ov. Lähes kaikki syventäviin opintoihin liittyneet esseet ovat niin ikään sivunneet graduni aihetta, ja niitä olen häikäilemättä käyttänyt hyväkseni ainakin neljän ov:n edestä. Kahdeksantoista ov:a nyt jo, enkä ole vielä edes kunnolla aloittanut.

Olen ujutellut lopputyötäni eteenpäin jo melkein neljä vuotta, eli lähes koko aktiivisen opiskeluaikani ajan. Välissä on ollut pitkiä taukoja, erinäisiä työrupeamia, ja lomailua, mutta koko ajan se on ollut mielessä. Jos tämän asian murehtimiseen käytettyä aikaa alkaisi laskea, tulisi siitä helposti kymmenisen opintoviikkoa. Mutta niin kauan kuin ajattelu ei ole paperilla, siitä ei saa opintoviikkoja. Ahdistus kasvaa.

Syksyllä 2003 suoritettu laudaturseminaari (4 ov) piti sisällään lähinnä gradun teoreettisen viitekehyksen pohdintaa ja pyöritystä. Tuon neljä ov voisi periaatteessa lisätä tuohon, mutta toisaalta seminaarityö on itsenäinen opinnäyte. No, ainakin kaksi ov:n edestä tekstiä on suoraan tuolta ajalta. Nyt on kaksikymmentä täynnä. Ahdisti niin paljon, että jäin kuukauden lomalle.

Tämän vuoden tammikuussa aloin ensimmäistä kertaa tosissani kirjoittaa työtä lopulliseen muotoon. Osa työn teosta on ollut asioiden leikkaamista ja liimaamista. Työni etnografinen osuus (kuutisenkymmentä sivua) on uutta tuotettua tekstiä, loput teksteistä on kursittu esseistä ja seminaaritöistä. Sivuja kertyi yhteensä noin 120, mikä lienee laitoksellamme varsin keskinkertainen opinnäytetyön pituus. Tammikuusta tähän päivään saakka ov:ja on kertynyt kymmenisen (hiihtolomaviikko välissä). Käytetty on kolmisenkymmentä ov, ja vielä on lopulliset viilaukset tekemättä. Graduun liittyvät paineet ja ahdistus alkavat pikku hiljaa helpottaa. Nyt pitäisi alkaa miettiä jatkosuunnitelmia.

Tutkielmani tekoon liittyvää ahdistusta lisäsi se, että tein sitä yksin kotona. Yliopisto on Oulussa, itse elän Rovaniemellä. Matka ei ole pitkä, mutta ei sitä ihan noin vaan viitsi matkustaa. Ohjausta työlleni olen saanut vuonna 2002: "Ala kirjoittaa. Kyllä tuollaisesta aiheesta vielä väitöskirjankin saa", ja tuosta vuoden kuluttua seuraavan kerran: "tuo sitten käsikirjoitusvaiheessa mahdollisimman valmis työ seminaariin". Kannustusta ja keskustelevampaa ohjausta olisin toivonut enemmän.

Samulin alussa hahmottelemaan sataan opintoviikkoon en taida aivan yltää, mutta aikaa ja työtä olen uhrannut tähän reilusti yli vaatimusten. Nyt voisin sitten harmitella hukkaan heitettyä aikaa, mutta enpä taida. Yhtään nopeammin en olisi voinut sitä tehdä. Tämä aika ei ollut ainoastaan gradun tekoa, vaan ennen kaikkea omien rajojen ja kykyjen testausta. Ymmärrän hyvin niitä, jotka eivät saa gradua koskaan tehtyä. Kandin tutkinnon syksyllä ulos otettuani olin jo lähellä heittää koko projektin nurkkaan. Jatkoin hammasta purren ja olen hengissä, vaikka rankkaa oli. Kiitos kuuluu osittain tälle blogille, jonne olen saanut kirjoittaa vapaammin ja purkaa huonoa oloa pahimpina hetkinä. Kiitos etenkin teille kaikille lukijoille, joille olen saanut kirjoittaa. Kiitos myös kärsivälliselle miehelleni ja kärsineelle tyttärelleni.

Mitä kaikkea "itsenäinen opinnäytetyö" tarkoittaa? Minulle se oli..
- seurustelua tietokoneen näyttöpäätteellä työn kanssa ilman sosiaalista henkireikää. Yksinäisyys kävi välillä raskaaksi.
- itsenäisten ratkaisujen tekemistä tutkimuksen teon suhteen ja siitä johtuvaa epävarmuutta omien ratkaisujen oikeellisuudesta.
- tuijottelua ikkunasta, istuskelua ja siivousta, eli kaikkea muuta kuin kirjoittamista. Melko paljon pohdintaa, joka ei koskaan päätynyt paperille saakka.
- elämänpiirin supistumista, ja keskittymistä kuukausiksi vain yhden aiheen ympärille.
- todellisuudentajun hämärtymistä. "Gradu on vain opinnäytetyö" -hokema muuttui marraskuussa 2003 merkityksettömäksi.
- vain vähäistä tyydytystä työn etenemisestä. Ehkä ymmärrän nauttia työn valmistumisesta vasta kesällä. Tai viiden vuoden kuluttua.

Aika palata hilaamaan kappaleita paikasta toiseen. Yhtenäistämistä, sitähän se enää on.