27.3.04

Aikataulu

Remonttilinjalta päivää. Tällä kertaa aiheena muun muassa ajankäyttö ja asioiden aikatauluttaminen.

Suunnitteluun varattu aika kannattaa heti alussa kertoa kolmella. Asioiden tarkastelu suunnasta jos toisesta kannattaa, sillä liian usein jotain unohtuu. Tosin asioiden tekemiseen varattu aika on syytä niin ikään kertoa vähintään kahdella. Meille esimerkiksi sellainen itsestäänselvyys kun levyjen "lepääminen" oli uusi tuttavuus; lattialevyjen täytyy ennen asennusta levähtää 5 - 7 vuorokautta siinä tilassa johon ne lopulta tulevat.

Jostain kumman syystä mieheni kuvitteli lattianlaiton sujuvan viikonlopussa. Nyt on jo toinen menossa ja vasta yksi levy ylhäällä. Eilen emme suunnitelmista huolimatta saaneet sitä toista lattialevyä kannettua, koska piti ilta miettiä ja toimeenpanna huoneen päätyyn seinäpaneelin alle tulevan huokoleijonan sahausta. Sanana huokoleijona on vaivannut koko viikon. Aina välillä on pakko sanoa se ääneen, makustella.
***

Ratkaisin levyjen asetteluongelman palapelin avulla. Piirsin paperille huoneen pohjapiirroksen (suhteessa 1:20, luulen), leikkasin kartongista oikeassa mittasuhteessa olevat "levyt", piirsin uros- ja naarasponttisivut eri värein, leikkasin palat ja sovittelin paikoilleen. Kätevää, eikö? Nyt levyt leikataan piirtämieni kaavojen mukaan. Kuinka helppoa!
***

Työmiehen raataessa oikeissa töissä, minä aion käyttää aikani hyödyksi sahaamalla seinäpaneelit ja naulaamalla sen huokoleijonan paikoilleen. Sitten lieneekin jo ilta, ja muutaman tunnin kuluttua jo sunnuntai.
Täytynee pyhittää vielä muutama viikonloppu ainoastaan tätä lattianlaittoa varten.