Onnellinen

Erinäisten yhteensattumien kautta käsiini kopsahti Dalailaman ja Howard C. Cutlerin Onnellisuuden taito - kirja. Kirjan kirjoittajista Cutler on psykiatri ja Dalailama henkinen johtaja (jonka kaikki tuntevat). Ensimmäisen kappaleen nimi on kuvaavasti Elämän tarkoitus - Oikeus onneen. Elämän tarkoitus on onnen etsintä, siinä sanotaan. Ja että jokainen voi olla onnellinen.

Mutta tämähän ei sovi lainkaan länsimaiseen/suomalaiseen/varsinkaan lappalaiseen ajatteluun. Eihän siinä ole mitään hienoa, jos on onnellinen. Eihän onnellinen ihminen voi olla luova! Onnellisissa ihmisissä on ainakin minun mielestäni jotain vikaa. He huijaavat, ovat olevinaan onnellisia. Kiusaavat meitä onnettomia maan matosia. Onnelliset ihmiset ovat jotenkin pinnallisia ja vajaita; eiväthän he tiedä mitään kärsimyksestä, eli elämästä.

Tottakai tunnistan oman typeryyteni tässä asiassa. Mutta näin kieroon olen kasvanut. En voi nauttia edes toisten onnesta, vaan kateellisena pihisen onnellisen ihmisen vieressä.

Cutler toteaakin (s. 24), että hänen on psykiatrina varsin hankala ymmärtää ajatusta, että onnellisuus olisi jokin saavutettavissa oleva päämäärä. Sen sijaan hän (ja ilmeisesti monet muut samalla alalla toimivat) ovat tulleet siihen lopputulokseen, "että enin mitä voi toivoa [mielenterveyspotilaiden kohdalla], on hysteerisen epätoivon muuttuminen tavalliseksi onnettomuudentunteeksi." Potilaiden onnellisuus on jotain täysin ennenkuulumatonta.

***
Tämä on jo toinen elämän tarkoitus, jonka olen löytänyt. (Se toinen oli tämännäköinen.) Kylläpäs näitä nyt ropisee. Mutta ei huolta, etsintä jatkuu.