Sattuma ja motiiveja

Kuulin eilen sattumalta radiosta nettipäiväkirjoittajien höpinöitä. Korostan sanaa sattuma, sillä en kuuntele radiota juuri koskaan. Siellä puhuivat Agrippan kirjoittajat, ja joku mediatutkija yritti kai analysoida nettikirjoittajien motiiveja ja arvella miksi ihmiset lukevat toistensa henkilökohtaisia tilityksiä. Mitään selkeitä vastauksia ei tainnut löytyä, vaikka jotain köykäistä analyysia tirkistelykulttuurista taisi olla. En kuullut ohjelmaa kokonaan, joten en voi sitä myöskään tämän enempää arvostella.

Omat kirjoitusmotiivini liittyvät selviytymiseen ja luomiseen. Tällä hetkellä muut luovat kanavani ovat poissa käytöstä, mutta toki toivon sen olevan väliaikaista. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään niitä harvoja ajatuksia, joita päässäni liikkuu. Toisinaan ne eivät ole edes ajatuksia, pikemminkin tuumailuja tai pelkästään tunteenpurkauksia. Yleensä kirjoittamisen jälkeen olo on parempi kuin ennen sitä.

Taisin sanoa jollekulle, etten voisi kirjoittaa kaikkea mitä päässäni liikkuu. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että ajatukseni olisivat jotenkin synkkääkin synkempiä tai perverssejä tavalla tai toisella. En voisi kirjoittaa kaikkea, koska huomattava osa elämästäni kuluu kaikkeen muuhun kuin ajatteluun. Jos kirjoittaisin kaikkea mitä päässäni liikkuu, se näyttäisi suurin piirtein tältä:

" Jokohan siellä näkisi kolata pihalla... toisaalta tässä on oikeastaan ihan mukavan lämmin istuskella ja naputella... mitähän seuraavaksi kirjoittaisi? Pitäisi varmaan etsiä taas ne gradupaperit tuolta hyllystä---tauko--- taas pitää keksiä jotain ruokaa...--tauko ja kirjahyllyn tuijottelua--- musiikkiakin voisi laittaa soimaan.... ---haahuilua ja kotitöitä---... se eilinen "Hyvät, pahat ja rumat"-leffa oli oikeastaan tosi hyvä (kelaan kohtauksia päässäni; erityisesti leffan lopun kolmintaistelukohtaus oli tehokas ja Clintin hahmo oli uskomattoman upea näky --- tästä ajatus assosioituu jostain syystä A.I.-elokuvan kautta Carl Saganin romaaniin Ensimmäinen yhteys.) Ja nyt pitäisi lähteä jo kolaamaan ennen kuin naapuri ehtii."

Ja tuo kaikki tapahtui noin kahdessa sekunnissa.

En kykene ajattelemaan asioita päässäni ensin loppuun saakka ja sitten suoltamaan valmiiksi ajattelemiani tekstejä paperille. Toki teen hahmotelmia mielessäni, mutta yleensä istun alas ja alan kirjoittaa. Minulle kirjoittaminen on ajattelua. Kirjoitan, siis olen olemassa.

Muiden tekstien lukemiseen liittyvät motiivit vaihtelevat. Joitain blogeja luen siksi, että tiedän tai tunnen niiden kirjoittajia. Toisia siksi, että niissä kuvataan minulle läheisiä ja kiinnostavia asioita. Joskus luen tekstejä, joiden kirjoittaja osaa ilmaista asiansa selkeästi, vaikka itse asia ei sinänsä olisikaan mielenkiintoinen. Toisinaan taas sisältö houkuttelee lukemaan, vaikka ulkoasu olisi vaikka kirkkaankeltainen. Linkkiblogeja en lue lainkaan, sillä en erityisemmin ole kiinnostunut internetin rajattomista mahdollisuuksista.

Loppujen lopuksi se lienee melkoista sattumaa mitä luen ja mitä en. Käyttäydyn blogosfäärissä samalla tavalla kuin joskus kirjastossa; kuljen blogvillen katuja pää kenossa ja valitsen luettavaa intuition johdattamana.