Luistelemaan eli sinne ja takaisin

Ajattelin tänään mennä luistelemaan. En ole luistellut ainakaan kahteen vuoteen. Luistelulla tarkoitan ihan oikeaa jäällä viilettämistä, rullaluistelua ei tähän lasketa. Mutta sitten se alkoi, hurja lumisade. Olin jo luistimet kädessä pihalla mutta takaisin oli käännyttävä, koska tuiskulta ei eteensä nähnyt. Harmitti niin vietävästi. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut mennä vaikka vain kiusallanikin, kun olin kerran valmistautunut luistelemaan. Toisaalta voin mennä huomenna tai milloin vain, koska luistimet ovat eteisessä odottamassa eikä niitä tarvitse enää kellarista hakea. Aloin kuuntelemaan musiikkia.

Ehdoton suosikkini on edelleen, kuten eilenkin, Liekki. Sitä jaksaa kuunnella uudelleen ja uudelleen. Mutta vaihtelu virkistää ja päätin siis perehtyä kummitädiltä joululahjaksi saamaani Hidria spacefolkin levyyn. Ensimmäisellä kuuntelulla musiikki kuulosti varsinaiselta etnoprogelta. Ja sitä se oli myös toisella kerralla... Onko se hyvä vai huono asia, enpä tiedä. Uudet levytuttavuudet ovat aina mukavia.

Levyhyllyä rapistellessani löysin uuden levyn tai ainakaan en muista nähneeni mokomaa aiemmin. Liekö edes minun. Se näytti tavalliselta kotipolttoiselta tuotteelta, ei nimeä eikä mitään muutakaan selvitystä sisällöstä. Se täytyi siis kuunnella. Kävi niin, että totuus oli karua totuutta eikä ihmeellistä tarua. Levy paljastui orkesterimme konserttitaltioinniksi lokakuulta. Äänitys ei ole kovin laadukas, mutta muuten oikein hyvää musiikkia. Soittaessa ei varsinaisesti tiedä mitä oikeastaan soittaa. Kuulokuva kokonaisuudesta jää hyvin olemattomaksi. Hyvin kuuluivat klarinetit selviävän Borodinin Polovetsialaisista tansseista, vaikka ensimmäisellä harjoittelukerralla soitto oli enemmänkin ”tuhituhikolikoli” ääni sinne, toinen tänne.

Selvisipä siis sekin mitä tuli tehtyä muutama kuukausi sitten.