Ihmisiä ja kohtaloita

Uuden vuoden yönä otin hyllystä taas pitkästä aikaa kirjan, jonka hankin muutama vuosi sitten New York Public Libraryn myymälästä. Mustavalkoinen kirja ”Old New York in early Photographs” sisältää valokuvia kaupungista ja sen ihmisistä vuosilta 1853-1901. Vanhat valokuvat ovat viehättäviä. Niitä katsellessa voi vain yrittää kuvitella, millaista elämä oli oikeasti silloin.

Viides avenue Keskuspuiston laidalla vuonna 1898, 93. katu on vielä kaupungin syrjäseutua. Tiet ovat mutaisia ja talot muistuttavat enemmänkin hökkeleitä ja mitä ihmeellisimpiä kyhäelmiä. Väsyneen näköiset lautaseinät tuskin jaksavat kannatella kattoja. Mitä ajatteli se nainen, jonka kameraan kääntyneet kasvot vaivoin erottuvat pienen mökin ovesta? Oliko hänellä perhe? Mies ja lapsia? Oliko mies töissä rakennuksilla tai satamassa? Vai oliko mies työtön alkoholisti? Vaivasiko keuhkotauti? Se olisi kuolemaksi. Oliko elämä sellaista, kuin he olivat suunnitelleet sen olevan? 1900-luvun alkupuolella koko alue joutui uudistusten alle. Hökkelikylät hajotettiin ja tilalle rakennettiin uusia taloja. Kelpaa siellä nyt julkkistenkin asua.

Toinen mielenkiintoinen kuva on South Streetin satama-alueelta, Manhattanin eteläosasta. Purjelaivoja on pitkä rivi, silmänkantamattomiin. Laiturilla laivan edessä seisoo kaksi miestä. Molemmat ovat pukeutuneet pukuun ja viimeistelleet asunsa hatulla. Elokuvien antamasta käsityksestä huolimatta merimiehen asu ei tuolloin suinkaan ollut tasaraitainen paita ja polvimittaiset housut. Työasu luonnollisesti vaihteli jokaisella mutta vapaa-ajalla pukeuduttiin pukuun. Merimies tai ei, kyllähän miehellä puku on oltava. Mistä he olivat tulleet? Euroopasta? Laiva oli ehkä tuonut hiililastin Englannista tai tervaa Suomesta? Parin päivän päästä matka jatkuisi Kuubaan, jossa laivaan lastattaisiin sokeria Eurooppaan. Mutta nyt näillä miehillä oli vapaata. He menevät kapakkaan ryypylle tai kahdelle ja niin kliseistä kuin se onkin, he luultavasti hankkivat itselleen naisseuraa. Toisaalta nämä kaksi miestä saattoivat olla vain satunnaisia ohikulkijoita. Satamassa oli kaikenaikaa tulijoita ja menijöitä: kauppiaita, juoksupoikia, kerjäläisiä, prostituoituja, parempaa väkeä vaunuissaan, palvelusväkeä kalaostoksilla, laivoille töihin pyrkiviä...

Valokuvissa näkee jatkumon. Itse ei ole maailmannapa. Elämää on ollut ennen minua, eikä se fysiikkaan perustuvien laskelmien mukaan lopu vielä muutamaan miljardiin vuoteen. Ainakin auringolla on diili vielä voimassa, loppu riippuu ihmisistä itsestään.