Tasavireisyydestä ja muista epäolennaisuuksista

Tuolla aiemmassa merkinnässä uhoan olevani yhteydessä kummilapsiini useammin. Nuorin kummityttöni täyttää tänään kolme vuotta ja tottakai olen unohtanut syntymäpäivät totaalisesti. Päivänsankari oli toivonut mummiltaan lahjaksi keksipakettia ja sen viime viikonloppuna saatuaan juossut paketti kädessä ympäriinsä kiljuen riemusta. Pienet ilot ovat niitä suurimpia.

Tyttäreni moitiskeli minua eilen yrittäessäni nukkua päiväunia sohvalla. Hänelläkin kuulemma väsytti, mutta ei niin paljon, että olisi näytellyt "pitkiä silmiä". (Eli pitänyt silmiä pitkään kiinni.) Osasyy väsymykseeni oli joululoman aikana öisin PS2:n pelaamisesta kertynyt univelka, mutta suuri vaikutus oli myös eilisellä siivousurakalla. Yhdeksänvuotiaan tyttäreni huoneessa on arviolta 12 000 pikkutavaraa. Kävin eilen joka ikisen pienimmänkin murun läpi, lajittelin ne omiin laatikkoihin ja osan roskiin. Tyttäreni kiljui vieressä ja kielsi heittämästä mitään suurempaa pois. Niinpä ujuttelin leluja salaa varastoon menevään pahvilaatikkoon. Eikös vaan puoli tuntia siivouksen jälkeen ollut jo puolet tavaroista "hukassa" ja minä olin taas syyllinen kaikkeen maailman pahuuteen.

***
Tuosta tasavireisyydestä. Kuuntelen mielelläni musiikkia, jossa mikrointervallit raikaa ja ääntä käytetään luonnollisesti. Arabialaisen musiikin maqamit saavat sydämeni sykähtämään. Tällä hetkellä olen hurmioitunut japanilaisesta gagaku -musiikista. Koska en tiedä tästä musiikinlajista sinänsä mitään, olen pakotettu nauttimaan sen soinnista ilman taustaoletuksia ja -odotuksia.

Mielestäni musiikkia tulee kuunnella myös tietämättä sen historiaa ja taustaa. Etnomusikologeille tämä on varmaan vaikeaa, ja siinä onkin ehkä yksi syy miksi en valmistukaan tuosta oppiaineesta. Ymmärrän toki, ettei musiikkia voi erottaa kulttuuristaan ja sen merkitysjärjestelmistä, mutta arkikuuntelijalle (eli minulle, ääniaaltojen subjektiiviselle vastaanottajalle) musiikin syvin merkitys on siinä millaisia olotiloja se herättää minussa.
Olen vakaasti sitä mieltä, että ääniaallot vaikuttavat ihmisen psyykeen ja kehoon voimakkaammin kuin arvaammekaan. Tämän vuoksi nykyihmisen pitäisi ajatella vähän tarkemmin mitä kaikkea sitä tuleekaan kuunneltua ja vastaanotettua avoinna olevista äänilähteistä.

Vuosia sitten osallistuin hiljaisuuden syvä ääni- laulukurssille. Sen jälkeen olen törmännyt tähän meditatiiviseen lauluun ( tai syvään lauluun, kontemplatiiviseen lauluun) aina silloin tällöin. Esimerkiksi voimakkain kokemani konserttielämys oli syvälaulaja Pia Skipdahlin esiintyminen Oulussa syksyllä 1999. Musiikki liikutti jotain jähmeää sisälläni ja konsertin jälkeen märisin kuin Ruben Barrichello. Pari vuotta sitten osallistuin Skipdahlin vetämälle laulukurssille. Näitä nykyjä lauleskelen itsekseni moniäänisesti. Suosittelen kaikille.

***
Luin kirjan "Planeetta Maan elämä ja kuolema". Jostain syystä tähtitiede alkoi tuntua melkoiselta mystiikalta; kuinka ihmeessä voidaan ajatella asioita miljoonien ja miljardien vuosien (ja valovuosien) mittakaavassa? Eikä pelkästään ajatella, vaan suorittaa myös laskutoimituksia ja ennustuksia planeettamme tulevaisuudesta?

Ehkäpä minun tulisi keskittyä tähän pieneen elämään, eikä yrittääkään ajatella tai edes lukea mitään suurista ja vaikeista asioista. Minulle yksistään matka vaikkapa Roomaan tuntuu mahdottomalta ajatukselta, vaikka kaikki tiet veisivätkin sinne. Onnistuisin surkeine suuntavaistoineni kuitenkin jotenkin eksymään siltäkin polulta.