Hairahduksia ja harhapolkuja

Toivoisin olevani suoraviivaisempi ihminen. Sellainen, että olisi selkeä päämäärä elämässä, olkoonkin se sitten vaikka tietty ammatti ja siitä saatava raha. Vanhuus kolkuttelee ovella, ja edelleen tunnun harhailevan sivupoluilla. Vain hetkittäin tunnen olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lapsena olin hetken aikaa varma, että minusta tulee aivokirurgi tai terroristi. Myöhemmin halusin pianistiksi. Ei tullut mitään näistä. Yliopistoon hain opiskelemaan mm. biologiaa, maantiedettä ja jossain mielenhäiriössä hain myös opettajankoulutukseen. Päädyin lukemaan etnomusikologiaa. Se jäi, luin itseni metallialan artesaaniksi ja kuvittelin olevani käsityöläinen. Enpä ollutkaan, vaan jatkoin jälleen yliopistossa, tällä kertaa historiaa, mutta vaihdoin senkin vielä kulttuuriantopologiaan. Ja koko ajan olen tehnyt siinä sivussa töitä, muuttanut ja matkustanut Suomen pitkää maata edestakaisin.

Ei ihme että väsyttää.