Viime päivien säikähdyksiä

Otsikko sen kertoo. Olen parin viime päivän aikana säikähtänyt monia asioita.

Toissapäivänä olin ostoksilla erittäin sekavassa ja halvassa kaupassa. Juuri sellaisessa, josta stockmann-ihmiset näkevät painajaisia. Siellä kaartelin ja katselin, tarttuipa mukaani yksi pikkuauto kummipojalle joululahjaksi. Kaikessa rauhassa astelin kohti lautapelihyllyä, kunnes hyllyn vieressä oleva suunnilleen kokoiseni muovijoulupukki alkoi huojua ja hohottaa kauhialla mekaanisella äänellä, että "hou-hou-hou!!" Kai sitä vähemmälläkin saa asiakkaita kaupasta kaikkoontumaan, pakkoko on vielä säikytellä!

----

Eilenillalla olin menossa iltapesulle. Nostin vessanpöntön kannen ja mitä näinkään! Pönttö oli täynnä jotain epämääräistä, punaista, lilluvaa ja ties mitä. Mielikuvitus tunnetusti käy tämmöisissä tapauksissa ylikierroksilla, joten sekunnin milliosassa ehdin jo ajatella, että A) joku on käynyt oksentamassa, B) joku on saanut keskenmenon tai C) joku on murhattu, pilkottu ja yritetty vetää meidän pöntöstämme alas.
Siis jos ihminen kaataa jotain (tässä tapauksessa sillipurkin jämät) pönttöön, niin kyllä se siitä pitää vetää pois toisia säikyttelemästä.

----

Liukkaat kelit ovat aiheuttaneet turhankin monta säikähdystä. Kaiken järjen vastaisesti lähdin eilen pääkallokelillä lenkille (en harrasta lenkkeilyä, mutta kun piti saada se yskös sinne LKS:aan..) Eipä riittänyt, että tuskanhiki otsalla ja kieli keskellä kämmentä yritin selvitä hengissä kanaljalla, mutta että vielä koiranomistaja kirottuine ylipitkine naruineen antaa rakin tulla risteyksessä noin vaan yhtäkkiä eteen. Eikä ollut pieni koira se. Haukkui vielä, joten visuaalisen säikähdyksen lisäksi tuli auditiivinen säikähdys. (Nyt kyllä on jo sellaisia sanoja, etten tiedä menikö oikein. Mutta että sekä näkö: iso koira, että kuulo:hirmu haukunta olivat siinä mukana.)

On se hyvä, että tietää sydämen tykyttävän. Nyt on kyllä adrenaliinia sen verran liikaa kertynyt vereen, että ehkä tuo loma on paikallaan.