9.12.03

Ensimmäinen lomapäivä

Eilen alkoi loma. Mutta ei kai eilistä voi vielä laskea, sillä istuin puoli päivää LKS:n käytävillä. Tänään olenkin sitten loman kunniaksi tehnyt rästiin jääneitä töitä. Ei pitäisi, mutta ei niitä kukaan muukaan tee. Pari esseetä on jäänyt roikkumaan jo liian pitkäksi aikaa. Yksi kirja-arvio pitäisi kirjoittaa ennen joulua, tosin kirjakin on vielä lukematta. Istun siis koneella kuten tavallisestikin.

Esseen aiheeseen tutustuessa eksyin Vatikaanivaltioon. Erityisesti Vatikaanin museoissa voisin kierrellä jopa virtuaalisestikin. Eihän tuota voi verrata aitoon läsnäoloon kolmiulotteisessa tilassa, mutta koska en ole menossa Vatikaanivaltioon näillä tietämin (ikinä?), täytynee tyytyä tähän mitä tarjolla on.