Missielämää

Päivä alkoi kaurapuurolla ja hiihtolenkillä. Blääh, kuinka terveellistä elämää. Aurinkoinen sää oli erinomainen ulkoliikuntaan, keli vain ei suosinut hiihtäjää. Huono luisto. Ymmärrän ihmisiä, jotka inhoavat hiihtoa. Todennäköisesti he ovat vain kokeilleet sitä liian harvoin ja siksi huono keli on nujertanut hiihtouran alkuunsa. Eilisen päivän aikana hiihtokausi sai mukavaa jatkoa, kun lunta satoi taivaantäydeltä. Olin hevosen kanssa metsäretkellä ja siellä lumesta painuneiden puiden keskellä ajattelin, että nyt voisi olla joulukuu. Ehkä tammikuu. Ei kuitenkaan huhtikuun ensimmäinen, vaikka lumi olikin melko märkää. Tieosuuksilla laukatessa tuli mieleeni, että aamulla kuntosalikäyntiä varten laittamani ripsiväri oli unohtunut pestä pois. Vaan eipä sillä enää siinä vaiheessa ollut merkitystä.

Miksi ihmeessä olin edes laittanut ripsiväriä. Olin ollut kuntoilemassa, en missikisoissa. (Mihin minulla ei, by the way, olisi mitään asiaa. Hah.)
***
Tänään odottelin sukulaisvierailua, mutta siitä ei sitten tullutkaan mitään. Enkä ole lainkaan yllättynyt. Jo aamulla auringon asento ja tuulen suunta antoi vihjeen tulevasta. Yritin silti olla positiivinen, koska kaikkihan oli jo sovittu. Olin jopa suunnitellut alkuviikon vain ja ainoastaan vieraiden kestitystä silmällä pitäen. Just joo.
***
Pahimman angstini jätin merenrannalle ja loput katselemalla ainoaa realitysarjaa, johon koskaan olen jäänyt koukkuun. Ja sitten katselin tätä. Ja kissapainia eteisen lattialla. Illan päätteeksi katson vielä tätä. Rauha on palannut.