Hiljainen viikko

Vielä ehtii toivottaa hyvää pääsiäistä, vaikka kohtahan se on jo ohi. Viime viikko oli kuuluisa hiljainen viikko, jolloin kaikkea kärsimystä olisi pitänyt tutkiskella sisikunnassaan. Luterilainen kärsimys ei minua kiinnosta, eikä sen puoleen olisi ollut liioin aikaa sitä edes miettiä. Päivät täyttyivät ihan itsekseen tekemisestä ja illat soittamisesta. Päivästä toiseen. Torstaina keikan jälkeen meno jatkui samalla porukalla virvokkeita nauttien ja hieman oli tulla hätä käteen, kun yöllä soittokamojen ja puvun kanssa tulin kotiin, enkä ollut siihen hetkeen mennessä vielä uhrannut ajatustakaan pääsiäisen vietolle Rukalla. Ja sinne siis piti lähtemän aamulla. Mutta minä olen reipas ja nopea pakkaaja, kun luvassa on mutkamäkeä. En myöhästynyt mistään. Ainoat myöhästyjät olivat kissat, jotka tällä kertaa lähtivät mukaan. Herra A:n mielestä kuljetuskopassa matkustaminen riitti, eikä hän suostunut menemään sinne. Ei hyvällä eikä pahalla.Herran M:n protesti on jo tullu tutuksi. Lopulta matka pääsi alkamaan, mutta kissat eivät tehneet sitä edelleenkään helpoksi...Veikkaan, että lasten kanssa olisi yksinkertaisempaa.

Vaan mutkamäkeen pääsin ja laskin sydämeni kyllyydestä. Kotiin oli taas kiva palata ja kissatkin ovat samaa mieltä. Huomenna on vielä virallinen vapaapäivä, eikä tarvitse olla julkisesti missään tai harrastaa sen enempää sosiaalista elämää. Niinpä söin reilusti valkosipulia.Toisaalta, eihän se minun ongelma ole, jos jotakuta valkosipulin tuoksu häiritsee.