Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää

Eilinen oli rankka päivä. Pyöräilyä sinne tänne, hieman siivousta, pyykkäystä, leipomista, kuntosalia, tallihommia... Olin täydellisen valmis nukkumaan jo yhdeksältä, mutta eihän kukaan mene viikonloppuna siihen aikaan nukkumaan. Sinnittelin vielä yli yhdentoista. Vaikka tuskin kukaan olisi saanut tietää, jos olisin mennyt jo yhdeksältä peittoihin. Kiireisen päivän paras hetki ei silti suinkaan ollut nukkumaan meno. Parhain hetki oli iltapäivän hämärässä, kun kävelin toipilashevosen kanssa kirpeässä pakkassäässä keskellä hiljaista metsää. Pakkanen naksui puissa ja lumi narisi kavioiden alla. Molempien hengitys huurusi pyörteinä ilmassa, kun pysähdyimme katselemaan tulenpunaista aurinkoa puunlatvojen yläpuolella. Ottaisin mielelläni tunteen purkkiin ja tarjoaisin sen sille, joka luulee kokeneensa jo kaiken.

Tämä aamu on mennyt edelleen jatkuvan väsymyksen kourissa. Aloitin aamuni perinteiseen tapaan kaurapuurolla. Hetken mielijohteesta päätin olla erilainen enkä juonut kylkiäisenä kahvia vaan vihreä teetä.(Se oli trendikästä jokin vuosi sitten.) Niin, tuskin oli tunti kulunut, kun huomasin jo hörppiväni isoa mukillista kahvia...

Ulkona paistaa aurinko. Täytyy lähteä hakemaan pakkasenergiaa.