Vapaapainia ja Ridge Forrester

Eilisestä soitannasta jäi hyvä mieli. Toki jotain pientä aina tapahtuu...Mutta who cares? Ja ne kaksikymmentäkaksi tahtia yhtä ja samaa ääntä ilman taukoja tuli soitettua lähes kertalaakilla. No, ehkä minä kuitenkin kerran otin lisää ilmaa ja toisenkin kerran, ihan pienesti. Viimeiset tahdit mörköessää täytyi silti pinnistää peffasta asti.

Aktiivisuustaso oli vielä kahdeltatoista yöllä enemmän, kuin koskaan päiväsaikaan. Kurjaa. En keksinyt mitään järkevää tekemistä, odottelin vain nukahtamista. Tietäähän sen miten siinä käy. Ei ainakaan tule nukuttua. Tai jossain vaiheessa olin nukahtanut, koska havahduin horroksesta kolmen aikaan. Jatkoin valvomista. Ajatukset pyörivät ympyrää kiihtyvällä vauhdilla. Juuri kun olin viimein nukahtamaisillani, kissat aloittivat aamuöisen nujakointinsa. Matot länässä, juoksua, ähinää, vingahduksia, uudestaan juoksua, oviin törmäilyä...Välillä kaikki kuullosti vapaapainimatsilta. Ei silllä, että olisin sitä koskaan nähnyt. Paitsi televisiosta.

Seitsemän jälkeen päätin nousta. Ei enää kannattaisi yrittää nukkumista. Parasta yrittää virkistäytyä. Söin puuroa. Ajattelin käydä pitkäkseni sohvalle ja katsoa hetken aamutv:tä. Sitten kävisin suihkussa ja alkaisin tavallisen päivän. Makasin vartin, enkä enää sen jälkeen saanut raajojani liikkeelle. Ei vaikka kuinka yritin. Käsi ei noussut, ei jalka. Olin nukahtanut. Heräsin, kun Ridge Forrester televisiossa kertoi toimittajalle etsivänsä suomalaista naista.

En ole ilmoittautunut vapaaehtoiseksi.