Muistelus

Kahvia juodessa mieleni alkoi yhtäkkiä muistella Lailaa. Laila oli isän täti, mummun nuorin sisko. Aina iloinen ja hymyilevä. Hän halusi myös olla aina tyylikäs. Tavallisena arkenakin. Mustat hiukset olivat kiharoilla, korvissa isot kultaiset korvakorut, kaulassa ja ranteissa kimaltelivat ketjut, sormissa sormukset. Olin Lailan tyttönä aina arkisin, kun vanhemmat olivat töissä. Muistan ajatelleeni silloin, että Laila on todella kaunis, vaikka hän olikin jo lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä. Minulle on kerrottu, että tuskin olin oppinut kävelemään, kun Laila jo opetti minua tanssimaan.

Siitä taitaa olla jo yli vuosi, kun Laila kuoli. Hänellä oli aivokasvain. Onneksi ei tarvinnut sairastaa sitä kauan. Pari kuukautta. Hautajaisten aikaan itkin, kun en ollut ehtinyt käydä hänen luonaan sairaalassa. Nyt olen iloinen, että en käynyt siellä ja siksi muistan Lailan sellaisena, kuin hän oikeasti oli. Iloisena tätinä, joka keikkui korkokengissään ja koruissaan viimeiseen asti.