Jos olisin urheilija...

Ja sunnuntainahan ehtii mitä vain. Päädyin päiväksi mutkamäkeen. Alle kaksi minuuttia suksilla alas ja viisi minuuttia hissillä ylös. Auton tilanpuutteen vuoksi päätin ottaa vuokravälineet itselleni. Vuokraamon setä ei uskonut ohjeitani siitä, millaiset sukset minulle täytyy olla. Hän ei ilmeisesti hyväksynyt sitä, että naiset alkavat neuvomaan ja suhaamaan asioissa, jotka eivät heille muka kuulu. Omakehu haiskoon, mutta olen aika hyvä tässä lajissa. Olisin tarvinnut jäykemmät sukset. Ja tiesin sen.

Mutkamäki on ainoa urheilulaji, jota olisin voinut harrastaa kilpailumielessä. Kaikki muut lajit ovat aina tuntuneet aivan turhanpäiväisiltä. En ymmärrä, miten jotkut jaksavat hiihtää kilpaa tai edes seurata hiihtokisoja. Uinti, yleisurheilu, koripallo...näitähän riittää, näitä räpiköintilajeja. Älkää nyt käsittäkö väärin. Ei näissä lajeissa mitään varsinaista vikaa ole. Ne ovat hyviä harrastuksia. En vain osaa kuvitella itselleni mitään tunteenpaloa niitä kohtaan, että olisin alkanut kilpailla. No, ehkä keihäänheitto...

En ole päässyt vielä Ruotsin rinteitä pidemmälle. Kelpaavat ne toki, mutta ehkä sitten isona ja rikkaana eli vakituisesti työskentelevänä aikuisena minulla on mahdollisuus lähteä myös Alpeille. Sielläpä ystäväni mies huiskii tälläkin hetkellä kymmenkilometrisiä siivuja sydämensä kyllyydestä. Mielelläni minäkin laskisin vaikka joka päivä. Ja minä lasken aina tosissani. Niin, että räkä jäätyy poskelle ja maitohapot pakkaantuvat reisiin.

***
Nyt lähden viimeistelemään pari tuntia sitten aloittamani lakanoiden vaihdon. Mutta ei tämä parituntinen ole ollut joutoaikaa. Olen soittanut yhden puhelun, jota olin suunnitellut noin puoli vuotta. Vielä on soitettava yksi viikon verran suunniteltu puhelu. Sen voi tietysti tehdä vasta huomenna.