Tullimagneetti

Suunnittelin, että kävisin enoni luona rajalla. Samalla poikkeaisin Venäjälle, kun en ole siellä vielä koskaan käynyt. Sitten yhtäkkiä hieno suunnitelmani alkoi tuntua niin hankalalta. Miksi kerjätä verta nenästään, kun on tullimagneetti jo pelkästään länsirajalla. Eno varoitteli, että ensikertalainen joutuu Suomen puolella aina todella perusteelliseen tarkistukseen. Venäläiset tuskin välittävät ketä sieltä rajan takaa tulee, mutta siitä hekin ovat kiinnostuneita keitä heidän puoleltaan lähtee pois. Kun menee autolla, saa varautua siihen, että siitä nuuskitaan jokaikinen kolo. Enon autoa ovat kerran tullissa jopa alkaneet purkaa, vaikka hän on rajanylittäjänä vakiokulkija. Ja autollahan sinne on mentävä. Jalankulkijoita eivät päästä yli. Menisi sinne pari bussivuoroakin viikossa. Niillä voisi tietysti yrittää. Tosin minun tuurilla silloin koko bussi tyhjennetään ja tarkistetaan matkustajia, matkatavaroita ja rahtia myöden. Matkanteko hidastuu ja minua ahdistaa, kylmä hiki nousee otsalle vaikka syytä ei ole.

Te, jotka ette ole koskaan tavanneet tullin työntekijää, miten se onnistuu? Minä yritän olla niin kuin en olisikaan, toisinaan yritän katsoa ohimennen heidän suuntaan ja joskus olen katsomatta, kävelen nopeasti tai hitaasti, puhun tai olen hiljaa. Yritän kaikin tavoin olla kuin kuka tahansa turisti. Silti kerta toisensa jälkeen kuulen kehotuksen ”Neiti siellä, olkaa hyvä” ja kädet viittovat minua sivummalle. Tämän täytyy olla meillä geeneissä tai sitten kallomme vain näyttävät sopivasti rikollisen muotoisilta...