Se eka kerta

Minulta kysyttiin viikonloppuna, että milloin minulla oli eka kerta. Olen kai tyhmä, mutta sanapari eka kerta ei saanut reagoimaan minua mitenkään. Kysyin vain, että mikä eka kerta? Siis missä? Kysyjä tuijotti minua tovin ja teinimäiseen tapaansa tuhahti, että ”No eka kerta! (ääliö)”. Täytyi miettiä. En ollut nimittäin itsekään kovin varma siitä, milloin se oli. Kysyjä näytti jo hermostumisen merkkejä ja ihmetteli, ettei se nyt noin vaikeaa voi olla muistaa ekaa kertaansa. Niin, ei pitäisi olla. Sitä paitsi sen muistan, että silloin en ollut edes humalassa. Muistan myös sen, että ystäväpiirini puheissa eka kerrassa oli jokin mystinen sävy, jota en koskaan ymmärtänyt.

Hetken mietittyäni kysyjä sai vastauksen. En tiedä oliko hänellä eka kerta tulossa vai jo mennyt. En udellut. Itsekseni vain ihmettelin, että miten kysyjän äiti voi olla niin sokea, että pitää tätä vielä ihan pikkulapsena. Jokin aika sitten kuulin, kun äitinsä vakuutteli äidilleni, kuinka hänen tyttärensä ei ole kiinnostunut poikien perässä juoksemisesta. Niin, mahtaakohan hän mieluummin juosta tyttöjen perässä... Yhtä kaikki tässä tämä teinimurkku oli kyselemässä minulta ekaa kertaani. Yritin esittää vakavaa aikuista, koska kaiken muun olisi voinut helposti tulkita kehotukseksi tai jopa yllytykseksi kokeiluihin. Se tässä vielä minun kontolle sälytettäisiin...