Kaukana

Sunnuntai-iltana tuiskussa ja tuiverruksessa autolla ajaessa kuului radiosta maanjäristyksestä seuranneeseen aaltoon kuolleen kolmisentuhatta ihmistä. Jo silloin ajattelin luvun nousevan vielä päivien ajan. Tiesin siihen turtuvan tämän kaukaisen napapiirin asukkaan, hieman ahdistuvan ja lopulta tirauttavan pienen kyynelen niiden kärsivien ihmisten vuoksi, jotka aalto vei. Näin kävi.

Edelleenkään mielikuvitukseni ei riitä kuvittamaan hiljaisen kuoleman saapumista. Vai kuuluiko aallosta ääni? Kuinka nopeasti se liikkui? Missä ovat luonnontieteilijät hädän hetkellä?
***

Menneenä vuonna olin kai ollut kohtalaisen kiltti. Sain kolme kirjaa; yksi kertoi saamelaisista, toinen oli humanistille sopiva eläinkirja ja kolmas kuvakirja apinoista. Viimeinen oli yhteinen tyttärelleni ja minulle.

Aikani kuluksi olen lueskellut edellä mainittujen lisäksi Carrerea, Peres-Revertea ja viimeksi Elizabeth Wurtzin rasittavahkoa Prozac nationia. Elävää kuvaa on tullut myös katsottua, joista mieleenpainuvimpana 13 ja risat.

Pelannutkin olen. Mukavaa sekin, erittäin.
***
Edessä lienee jälleen pieni tauko kirjoittelussa. Kotiimme saapuu odotettuja vieraita. Ja vuosikin vaihtuu.

En lupaa mitään.