Joulusta kotiin

Joulu meni ja blogimaailmaan palaaminen on mukavaa. Tänne turvalliseen lintukotoon. Olin ollut kiltti. Joulupukki toi minulle ompelukoneen. Hienon. Siihen voi ohjelmoida kaikkia käteviä toimintoja näppäilemällä vain diginäyttöön erilaisia lukuja ja symboleja. Äidille kiitos. Hän oli kai kyllästynyt siihen, että olen alati ronkkumassa hänen ompelukonettaan lainaksi.

Kaikkineen antoisaa aikaa. Ja uusia kokemuksia kertyi. Sukumme kunnottomista miehistä kukaan ei ryhtynyt Joulupukiksi, joten minun täytyi jälleen kerran pelastaa lapsosten joulu. Vanha lammasturkki ja pappan jatsarisaappaat, epäilyttävän muovinen naamari ja punainen lakki. Sanoisin, että täydestä meni. Kummipoikani järkyttyi, mutta se ei ole uutta. Hän pelkää minua toisinaan ilman naamariakin. Isommat lapset olivat hyvin vakavia. Niin, vakavaksihan se vetää, kun kerran vuodessa joutuu tilille tekosistaan.

Rentouttavaa aikaa. Se joulu. Silti mukava palata tavalliseen arkeen ja lopettaa kolmen päivän ruokaorgiat ja suosikkitätinä* oleminen. Ainoa miinuspuoli tässä joulussa oli, että olen ollut flunssainen ja äitini oli hankkinut muovikuusen. Ei kuulema töiltään ehtinyt lähteä oikeaa kuusta hommaamaan, vaan otti lahjaostoksilla samaan hintaan muovikuusen mukaan. Luulisi, että alle viisikymppiselle leskirouvalle kuusenhakijoita riittäisi.

(* En ole biologisesti kenenkään täti, mutta tiiviiden serkkusuhteiden ansiosta tai vuoksi olen täti heidän lapsilleen. Olen cool-täti, jolle kerrotaan salaisuuksia, jota revitään hiuksista ja jonka velvollisuus on olla ymmärtämättä lapsiperheen arkea.)
***
Näin joulun jälkeen kuuntelussa kaunis Viikate: Kuutamourakat.