Joulusähellystä

Olen hoidellut tänään jouluasioita tyttäreni kanssa.

KUUSI

Aamupäivällä astelimme kuusikauppiaan puheille. Tinkasin pienelle rääpälekuuselle hinnan viiteentoista euroon, johon tyttäreni totesi, ettei käy. Ruma on. Siispä etsimme yhdessä paljon tuuheamman, kauniimman ja kaikin puolin paremman puun. Ajattelin hinnan olevan vähintään kaksinkertainen edelliseen, koska oli ainakin kaksinkertaisesti parempi kuusikin. Mutta ei. Hämmästyksekseni hinta oli edelleen sama. Ihmeellinen on kuusikauppiaan maailma.

Otettuamme kuusen kainaloon ja raahattuamme sitä muutaman metrin, tyttäreni kysyi oliko kauppias mies vai nainen. Mielestäni hän oli nainen, viiksekäs tosin. Tyttäreni mielestä ei kumpaakaan.

Sulloimme viiksimiesnaisen kuusen auton takapenkille, koska takakontti on jäätynyt kiinni. Latva katkesi siinä tohinassa, mikä suuresti harmitti. Korjasin asian myöhemmin rautalangalla.


KINKKU

Tyttärelläni on huomenna joulujuhla. Hänellä pitäisi olla esityksessä valkoinen paita, jota siis ei kaapista löytynyt, joten sitä lähdimme kaupungille etsimään. Kaupoissa kierrellessä tuli hiki. Paitaa ei löytynyt, sen sijaan löytyi kirpputorilta vihreä huivi, puinen rasia ja halpakaupasta rottinkinen pyykkikori. Nälkäkin alkoi olla, joten ei muuta kuin pyykkikorin ja muiden romppeiden kanssa kauppaan einestä hankkimaan.

Kaupan pakastealtaassa olikin seitien vieressä yllättäen edullista kinkkua. Ei auttanut muu kuin napata jäinen kinkku kainaloon, koska juuri olin lehdestä katsonut, että marketeilla hinta oli ainakin yli kaksi euroa kalliimpi per kilo. Eikä sitten tarvitse enää erikseen lähteä hakemaan kinkkua kaupasta.

Kassalla sulloin ostokset pyykkikoriin, paitsi sen kinkun, joka oli niin painava että pelkäsin korin menevän rikki sen painosta.

En ollut tullut lainkaan ajatelleeksi, että lähes kahdeksan kilon kinkku todella painaa sen lähes kahdeksan kiloa. Annoin pakastemöhkäleen tyttäreni kannettavaksi. Hän jaksoi kantaa sen juuri ja juuri kaupasta ulos. Ulkona teimme vaihtokaupan; hän otti ostoksia täynnä olevan pyykkikorin, minä kinkun. Työnjako epäonnistui jopa edellistä huonommin. Tyttäreni ei nähnyt korin takaa mitään, minkä lisäksi hän ei jaksanut edes kantaa sitä kymmentä metriä pidempää matkaa.

Homma alkoi näyttää huolestuttavalta. Kokeilimme erityyppisiä viritelmiä, muiden muassa kinkkua olalla ja pyykkikoria kainalossa, ja kinkkua tyttäreni reppuselässä ja pyykkikoria pään päällä. Ennen pitkää saimme molemmat hysteerisen naurukohtauksen tilanteen riistäydyttyä täysin hallinnasta. Tämä tietysti uuvutti voimia entisestään sillä riuduttavalla tavalla, jonka hysteerisen naurukohtauksen saanut ihminen tietää.

Normaalisti kymmenisen minuuttia kestävän vaisun ja kärtyisen kauppareissun sijaan taitoimme tänään taivalta kikatellen yli tunnin ajan. Onpahan nyt ainakin se kinkku.

Ja kuusi.
Mutta ei valkoista esiintymispaitaa.
Lainaan omaani tyttöpololle.