Tulkoon tämäkin typeryys julki

Viikko sitten automme alkoi putputtaa, naputtaa ja kolista. Siinä sitä mieheni kanssa kuuntelimme päivän jos toisenkin, on se totta. Ei kehrää, kuulostaa traktorilta. Viime kerrasta oppineena emme hätäilleet.

Valittelin ääneen sukulaisille, kuulin kommentteja. "Venttiilit löysällä", "tulpat irti" tai "hihna pitää kiristää". Onneksi kummisetäni tietää, hänhän on autonkorjaaja. (Yllättävän vähän arvostettu ammatti sekin, remonttimiesten ohella.)

Viime viikolla:
Minä: Niin että kummityttö täällä päivää...
Kummisetä: (murahdus)
Minä: Auto puksuttaa.
Kummisetä: Olen mökillä, tule maanantaina näyttämään.
Minä: Selvä.

***

Tänä aamuna:
Kummisetä: Pistäppä moottori käymään.. (kuuntelee)... milloin on öljyä lisätty?
Minä: (kiemurtelua)... hmm... (muka miettii, vaikka varsin hyvin tietää, että siitä on kohta 9 kuukautta)... joskus...
Kummisetä: Öljyt on loppu. Osta tonkka, lorauta ainakin pari litraa. Niin, tuosta reiästä.
Minä: (lievää häpeää tuntien sopertaa) .. kiitos.

Onneksi en tilannut aikaa merkkihuollosta, olisi naurettu ja joutunut vielä maksamaan siitä monta kymppiä.

Kummisetäni tietää minun olevan toivoton tapaus, joten tämä oli vain yksi lisä siihen hyvänä juttuna kerrottavien häpäisykertomusten pitkään listaan. Tätäkään tarinaa ei olisi, mikäli jompi kumpi meistä humanistintolvanoista olisi älynnyt joskus rassata mopoa, tai uhrata edes muutamia tunteja autoihin perehtyen.

Mutta ei, piti lukea Sartrea ja Hesseä, filosofiaakin, muka.
Ostaa baskeri ja ahdistua maailman tilasta, murehtia ekokatastrofia.

Taidan etsiä tänään kirjastosta jonkun autoihin liittyvän käsikirjan.