Kielivalinta

Tyttäreni valitsee ensi vuonna a2-kielen, eli toisen vapaaehtoisen vieraan kielen englannin lisäksi. Tämän vuoksi olin eilen koulun kielivalintoja koskevassa infotilaisuudessa. Pari asiaa jäi vaivaamaan.

Ensinnäkin vieressäni istuva nainen koko ajan nyökkäili ja puheli puoliääneen "joo", "näin on", "aivan totta". Vierustoverini huokailun, nyökkäilyn ja höpötyksen vuoksi koko tilaisuus alkoi tuntua ärsyttävältä. Vika oli tietysti minussa, koska tilaisuus oli oikeasti informatiivinen ja antoisa. Olisi pitänyt olla joustavampi, eikä antaa pikkuasioiden ärsyttää. Mutta jos mieli on lähes vereslihalla puolitoistapäivää kestäneen kireyden jälkeen, pienetkin yksityiskohdat muuttuvat suhteettoman suuriksi ja raastaviksi.

Se toinen asia tuli mieleeni vasta kotona. Koko kieli-infossa ei ollut sanallakaan puhetta saamen kielen opiskelusta, vaikka tiedän tyttäreni koulussa ja luokalla olevan saamelaisia. Paljon puhuttiin kielitaidon merkityksestä yhtenäistyvässä euroopassa, tai siitä kuinka on mahdollista lukiossa sitten valita kirjoittaako pitkän tai lyhyen ruotsin, jos on neljänneltä luokalta saakka lukenut ruotsia. Ruotsin (ja jopa saksan!) opiskelun tärkeyden merkitystä korostettiin moneen kertaan.

En ole kiihkoilija. Tuli vain mieleen jälleen kerran, että näinkö helposti lapissakin unohdetaan saamelaisten olemassaolo? Matkailussa kyllä muistetaan hyödyntää kaikki mitä saamelaisuudesta irti saadaan, oli se sitten aitoa tai ei. Muulloin saamelaisuutta ei kai ole olemassakaan -ainakaan näillä leveysasteilla.