Kelpo raina

Tai sitten ei.

The Running Man on suurin piirtein ensimmäisiä elokuvateatterissa näkemiäni elokuvia. Elokuvan ilmestyessä (1987) muutin kotikylästäni asuntolaan (koska kylässämme ei ollut yläastetta tuolloin ja lähin yläaste oli noin 100 km päässä kotoani). Asuntolaelämän riemuihin kuuluivat muun huvin lisäksi kerran kuussa ns. "keskiviikkovapaat". Tuolloin sai valita meneekö elokuviin vai discoon. Muistaakseni elokuvissa sai käydä myös erikoisluvalla jos leffa loppui tarpeeksi aikaisin, eli ennen yhdeksää. Kymmeneltä tuli hiljaisuus.

Muistin "Juokse tai kuole" -elokuvan lähes ulkoa. Yleensä en muista mistään mitään, etenkään elokuvista. Tuo, että muistin elokuvan niin hyvin, herätti minussa hienoista kauhua ja samantien henkiin muutamia elokuvamuistoja. Herkässä iässä nähdyt elokuvat lienevät vaikuttaneet minuun tavalla, jota en ole aiemmin älynnyt (tai uskaltanut) edes analysoida. Suurin osa tuolloin näkemistäni elokuvista olivat huonoja, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen. Teininä en ymmärtänyt mistään muutenkaan mitään, miksi sitten elokuvistakaan? Tehtiinkö edes 1980-luvun lopussa hyviä elokuvia?

Kolme miestä ja baby - kuka muistaa tuon Tom Selleckin tähdittämän laatukomedian? Minä, ja vieläpä valitettavan hyvin. Entäpä se Roger Rabbit- leffa? Siinähän oli tämä suuri innovaatio yhdistää animaatiota ja tavallista elokuvatekniikkaa. La Bamba itketti tuohon aikaan -ehkä itkettäisi nykyäänkin, tosin hieman eri syistä.

Yhden hyvän leffan taisin nähdä; Kuolleiden runoilijoiden seurasta en tosin muista juuri mitään, sillä leffaseuranani oli tuolloinen tuore ihastus. Tai no... häpeillen se tunnustettakoon: tuolloin (tuo nykyään korkealle arvostamani) elokuva tuntui pitkäveteiseltä ja tylsältä. Melkoisen suuren vaikutuksen teki sen sijaan Tappajatomaattien paluu. (Viimeksimainitun elokuvan näyttelijäkaartista löytyi hupaisa yllätys.)