Pakkasenergiaa

Kun lämpömittarin elohopea painuu alle –20 asteen, minun energiatasoni nousee huimaa vauhtia. Eilen huomasin, että yleensä niin jurnuttava lellikkipolleni oli myös kuin uudesti syntynyt. Oli ilmeisesti tyytyväinen, kun oli tullut kasvattaneeksi niin hurjan talvikarvan: ”Siinäpähän värjöttelette kylmissänne kurjat lämminveriset nirppaturvat”.

Tulin kotiin kymmenen aikaan illalla. Olin niin täynnä tarmoa, että kellon jo käydessä kahtatoista puuhailin vielä sitä sun tätä. Aamulla heräsin jo kuudelta, vaikka olisin voinut nukkua kahdeksaan. Ei kukkokaan käskien laula, joten nousin ylös. Mitäpä sitä turhaan itseään hiertämään lakanoiden välissä, kun ei nukuta. Tänään pakkanen on hieman lauhtunut, mutta lunta tuiskuttaa vaakatasossa ja viima pitää huolen, ettei ilma varsinaisesti tunnu lämpimältä. Tällaisia päiviä ei näin nykyaikaisen säävaihtelun nimissä kovin usein ole, joten nyt on otettava kaikki ilo irti.

Olen joskus tullut siihen tulokseen, että ulkoilman vältteleminen pakkasella on useimpien ihmisten kohdalla vain laiskuutta. Pitää pukea vaatteita päälle! Luulisi ihmisten näillä leveysasteilla jo oppineen, että pakkanen puree. Eipä kai. Näin pari tuntia sitten teinejä bussipysäkillä ilman pipoa, käsineitä ja olipa muuan tyttönen takki auki. Mutta menköön tämä teiniyden piikkiin...

Lopuksi vielä: Kaikki ihanat miehet, käyttäkää pitkiä kalsareita. Nykyään ei tarvitse tyytyä Black Horsen siniruutuisiin, kun voi humoristisesti pukeutua sarjakuvahahmoin koristeltuihin vetimiin. Jälleen kerran ikiviisasta mummuani siteeraten: ”Pitkät ruojut säästää monelta vanhuuen riesalta”.