Joululaulut ja eettinen ongelma

Kävin eilen Kauneimmat joululaulut –illassa. Laulaminen on aina mukavaa, vaikka ympärillä kuului jos jonkinlaista versiota suosituimmista viisuista. Välillä luulen tavoittaneeni murrosikäisen pojan tunteen siitä, kun oma ääni ei tottele. Laulamiseen piti todella keskittyä, että pysyin kanttorin kanssa samassa sävellajissa. Sinänsä ikävää, koska tällaisessa tilaisuudessa pitäisi voida laulaa ilman suorituspaineita, niin kuin useimmat kyllä tekevät.

Näissä tapahtumissa kerätään aina kolehti, tänä vuonna raha menee Etiopiaan. Minulle tuli eettinen ongelma: Laitanko rahaa kolehtiin vai en? Laitoin, kun muutkin kerran tekivät niin. Silti lähetystyö on minusta kinkkinen juttu. Siinä on nykyajan sivistyksestä ja poliittisesta korrektiudesta huolimatta mukana aina hivenen ”valkoisen miehen taakkaa”. Kysyn vaan, että millä ihmeen oikeudella? Kotimaassa vierailevat lähetystyöntekijät kertovat usein vain niistä puutteista, mitä siellä kaukana ei ole. Ja voi, kuinka etuoikeutettuja olemmekaan! Niin varmasti olemme, mutta onko ”siellä kaukana” kysytty niiden ihmisten mielipidettä. Ovatko he valmiita lähetystyöntekijän tuomaan elämänmalliin? Kulttuuriantropologina sydäntä kylmää perinteisen elämäntavan häviäminen. Toki maailma muuttuu kaikkialla, eivätkä ketkään voi elää kuten sata vuotta sitten. Kuitenkaan kaikkia vuosituhansien aikana toimiviksi havaittuja tapoja ei voi hylätä noin vain. Myönnän, että kolehdin keruulla saadaan paljon hyvääkin aikaan, kuten kouluja, lastenkoteja ja sairaaloita. Mutta millä ehdoilla?

Että tällainen probleemi piti vielä ennen joulua ottaa pureskeltavaksi...Parasta lopettaa tästä asiasta kirjoittaminen, koska en itsekään tiedä aivan varmasti, mitä mieltä olen.