Valoa pimeneviin iltoihin

Nyt on jo niin pimiä, että näkee ihmisten koteihin sisälle, mikäli ikkunaverhot ovat jääneet auki ja valot palavat sisällä. Kävelyllä ollessani tiirailin ilmeisen ostovoimaista naapurustoa ja ihmettelin miten jollakin voi olla varaa (näillä sähkönhinnoilla!) polttaa valtavasti erilaisia lamppuja yhtä huonetta kohden. On kohdevalaisimia, yleisvalaisimia, kirjahyllyvalaisimia, jalkalamppuja ja vaikka mitä. Käsittämätöntä.

Olen kolmasosavakavissani miettinyt millä verukkeella voisin ostaa kirkasvalolampun tuohon työpöydän viereen. Sitä voisin tuijotella eikä varmana kaamosmasennus pääsisi hiipimään kimppuun. Toisaalta, sellainen ilmanpuhdistusvempainkin olisi kätevä. Se tuskin auttaisi kaamosmasennukseen, mutta helpottaisi hengittämistä. Hmm. Onneksi ei ole rahaa kumpaankaan.

Muistuikin mieleeni äitini turhin ostos.

Äitini kärsi aknesta. (Olen koko ikäni pelännyt sitä päivää, jolloin minulle puhkeaa akne, sillä äitini alkoi pelotella näppylöillään minua jo alle kymmenvuotiaana. Taas trauma!) No, aknea parantaakseen hän osti pöydällä pidettävän solariumlampun, vaikka köyhiä oltiinkin. Siihen aikaan 80-luvun alkua solariumin vaaroista ei muistaakseni ollut puhetta.

Lamppu tuli ja siinä sitten kökötettiin tukevan pirtinpöydän ääressä koko porukka ja tuijotettiin uimalasinmuotoiset uv-suojalinssit päässään näppylöitään parantelevaa äitiä.

Minäkin kokeilin sitä muutaman kerran. Tietysti paloin, kun olin innoissani liian lähellä ja liian kauan. Tuosta lähtien olen koko ikäni pelännyt (taidan pelätä monia asioita) ihosyöpää.

Mitä mahtoi tapahtua tuolle pöytäsolariumille? Täytyypä kysäistä. Eipä siitä ainakaan mainittavaa hyötyä ollut, sillä näppylät pysyivät naamassa solariumin jälkeenkin. Taisi olla humpuukivehje koko lamppu.