15.11.03

Autoja ja ihmisiä - havaintoja bussipysäkillä

Kävin eilen kaupungissa. Bussipysäkillä katselin töistä palaavia ihmisiä. Ihmisiä autoissaan.

Miehistä voi tehdä kaksi pääjakoa: isot ja pienet. Isot miehet ajavat isoilla autoilla ja pienet miehet pienillä. Varmaankin se on ihan luonnonvalintaa. Olen nähnyt kerran miehen, jonka pituus on lähempänä kahta metriä, istuvan pieneen Fiatiin...

Miesten autoissa on erotettavissa myös pieniä sävyeroja. Miehet, joilla on perhe (2-3 lasta) ajavat farmarimallisella Volvolla, Volkswagenilla tai Toyotalla. Auto saattaa olla myös likainen, niin ulkoa kuin sisältäkin. Auton valintaan ovat vaikuttaneet tilavuus, turvallisuus ja yleinen luotettavuus merkkiin. Perheellisissä miehissä on myös niitä, jotka sinkkuaikoinaan brassailivat Bemarilla eivätkä ole halunneet siitä luopua. He ajavat farmari-Bemarilla.

Urheiluautomiehet kaahailevat kaistalta toiselle keskellä keskustaa ja haaveilevat ilmeisesti Hollywood bulevardista ja blonditytöistä bikineissä. Ratin takaa näkyy yleensä viidenkympin ylittänyt kaljuuntuva mies, joka olisi halunnut urheiluauton parikymppisenä mutta silloin siihen ei ollut varaa. Mersumiehet ovat vanhoja miehiä. Mersu on heille turvallinen valinta, koska kaikki osaavat väistää mersua. Niissä ei yleensä toimi vilkku, jarrut tai mikään mukaan. Niitä on siis parasta varoa. Ja sedät vaan päästelee menemään.

On myös aikamiespoikia, jotka ajavat äitinsä autolla...ihan selvästi. Punkkarihumanisti ajaa 1970-luvun Opelia tai Ladaa, kunnes hänestä tulee historianopettaja ja hän hankkii jonkin sopivamman menopelin. Äskettäin kortin saaneet nuoret miehet tekevät itselleen ns. Timmirassin tai ajelevat tyytyväisenä isukin autolla.

Naisista ei voi tehdä kovin helposti eri kategorioita. Ehkä olen puolueellinen mutta kuitenkin. Naiset ajavat sujuvasti omilla, miestensä tai poikaystäviensä autoilla. Jos välttämättä jotain erityispiirteitä etsitään... Tädit ajavat pienillä, kätevillä autoilla. (Kätevyys on hyvä asia.)

Minä haluaisin ison auton, sellaisen maasturin. Siihen mahtuisin minä ja muut eläimet, siinä voisi tarpeen vaatiessa nukkua, sillä voisi ajaa pitkiä matkoja mukavasti, sillä voisi huoletta ajaa rylläyttää metsätietä eikä tarvitsisi pelätä sen juuttuvan jokaiseen mutakuoppaan.